Maria Paldanius: Paastomania : Vapaaehtoisen nälkiintymisen kulttuurihistoria

Paastomanian oliivinvihreässä kannessa on vihreällä historiallisen naishahmon osittainen kuva, jonka vieressä on epämääräinen ja repaleinen ihmishahmon siluetti.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Syömishäiriöistä, etenkin anoreksiasta, on viime vuosina julkaistu useita omakohtaisesta kokemuksesta kumpuavia kirjoja, ja tavallaan yksi sellainen on myös tämä Maria Paldaniuksen teos, joka kuitenkin poikkeaa valtavirrasta siinä, että näkökulmaa lavennetaan yksilöstä yleisempään kulttuurihistoriaan.

Mukaan on otettu varsin mielenkiintoisia tapauksia: pohdinta lähtee liikkeelle keskiaikaisesta pyhimyksestä, dominikaanisisar Katariina Sienalaisesta (1347–1380), ja päättyy nykypäivinä vaikuttaneeseen laulajaan Amy Winehouseen (1983–2011). Välille mahtuvat muun muassa kirjailija Franz Kafka ja suffragetti Emmeline Pankhurst, joten tapauskertomusten joukko on todellakin monialainen, etenkin kun Paldanius tuo mukaan lukuisia suppeammin käsiteltyjä henkilöitä ja viittauksia toisaalta kaunokirjallisuuteen, toisaalta syömishäiriöitä käsittelevään tietokirjallisuuteen. 

Äkkiseltään voisi ajatella, ettei myöhäiskeskiaikaisella pyhimyksellä, joka nauttii ravinnokseen lähinnä kristillistä ehtoollista, ole mitään tekemistä nykyajan anorektikon kanssa, vaikka molemmat sitten näännyttävätkin itsensä kuoliaiksi. Paldanius osaa kuitenkin melko taitavasti vetää yhteyksiä oman sairautensa ja kaukaisen Katariinan välille ja selittää kenties jonkin olennaisen piirteen paastolle omistautumisesta:

Sinä, Katariina päätit seurata jumalallista tähteä ja elää korkeammille tarkoitusperille pyhitettyä elämää. Tiedätkö, jollain oudolla tavalla tuntuu, että niin päätin minäkin? Anoreksia oli minun jumalallinen tähteni ja korkeampi tarkoitukseni – kuin ylhäältä minulle osoitettu kohtalonpolku.

Kirja on sekä lavea että kiinnostava, ja sen loppusivulla oleva tekijän esittely antaa tälle selitystä: Paldanius on koulutukseltaan sekä ravitsemus- ja terveystieteiden kandidaatti että taiteen maisteri. Lisäksi hän vaikuttaa omaavan tavattoman laajan yleissivistyksen esimerkiksi historian, musiikin ja kirjallisuuden aloilta. Paastomania oli sen vuoksi hyvin antoisaa luettavaa.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 329 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...