Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kaija Rantakarin runouteen hullaannuin edellisen, vuonna 2023 ilmestyneen Kertosäe-kokoelman myötä. Se sai lukemaan läpi Rantakarin tähänastisen tuotannon ja nyt kun muutaman vuoden jälkeen käsillä on aivan uusi teos, tartuin siihen innokkain odotuksin. On ilo havaita, että Hovi maistuu.
Runoteos alkaa poikkeuksellisesti henkilögallerian esittelyllä. Tapahtumien keskiössä on Kuningatar E, “joka makaa niin kuin petaa”, ja koko joukko hoviväkeä: kreivitär, vapaaherratar, kuningattaren suosikkiherttuat, furiiri, hovimarsalkka ja ties mitä muita. Teoksen kansi, jonka on taiteillut Elina Warsta, on lämmintä verenpunaa, ja verestä ja kivusta tässä teoksessa paljon puhutaankin. Heti ensimmäinen runo linjaa, mitä tuleman pitää:
tänään emme voi kuvitella muita värejä kuin punaisen,
murskaamme terälehtiä sormissamme
kivulla on raudan maku silloinkin
kun astia vielä kantaa verensä
mutta kun se vuotaa, se todella vuotaa
Kuningatar E huutaa kipuaan hieman vaimeammin modernin lääketieteen armosta, vaikka Henkilääkäri (“ei puoskari, mutta ei varsinaisesti avuksikaan”) vastaa, paitsi jos ei ehdi. Kivun ja veren ohella toisena aiheenlankana teoksen läpi kulkeutuu hiekka, kaukaa Saharasta lentänyt pöly, jota kertyy ikkunalaudoille määrissä, jotka saavat Dosentin ihmettelemään.
Säkeistä löytyy oivalluksia. Vasenkätisen äidin ennakkoperintö näyttäytyy lakanoita viikattaessa, kun “rituaali notkahtaa samoin kuin aina”. Tämä herättää kysymyksiä: “mitä muuta toistamme väärästä asennosta käsin? / mikä on niin ilmeistä, ettei sitä meille kerrota?”
Runot antavat myös näkökulmia kipukokemukseen ja kipupotilaiden kohtaamiseen. Kipu on vaihteleva olosuhde, kuin sää, eikä reagoi toivoon: “ei siis ole enää tarpeen toivoa”. Joskus parasta on ystävä, joka “avaa kirja josta lukee / meille kolmekymmentä kivutonta sivua”. Ja sitten on hetkiä, jolloin kivun tilalla on nautinto: ”mikään ei jää sulamatta: / / tulvimme / vihdoin muuta kuin punaista”. Kertosäkeen runoissa oli intohimoa ja seksuaalisuutta, ja sellaiselle on sijansa myös Hovin sivuilla. Rantakari on aistillisuuden kuvaajana taitava, ja se ulottuu kyllä koko skaalalle kivusta nautintoon.
Hovi täyttää odotukset vaivattomasti. Näistä runoista saa helposti kiinni, ne eivät pakene alta. Samalla ne eivät tyhjene kertalukemisella, vaan ovat riittoisia. Kokonaisuus on rakennettu ehjäksi teokseksi, joka miellyttää, koskettaa ja saa ajattelemaan Kuningatar E:tä lämmöllä.
