Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen, tuo 1980- ja 90-lukujen medioiden ja television keskusteluohjelmien aina eri mieltä muiden kanssa ollut kestovänkääjä, on jatkanut uraansa tieteen parissa, ja sen popularisoinnissa tavallisille lukijoille eläkepäivillään, kirjoittamalla kirjan tai kaksi vuodessa. Aiheet ovat vaihdelleet.
Airaksisen kirjat ovat syntyneet hänen omien sanojensa mukaan syvästä intohimosta sekä ajatteluun että kirjoittamiseen. Se paistaa myös läpi hänen keväällä ilmestyneestä uutuuskirjastaan Hyvä kuolema : opas eläville, jonka avoin rehellisyys ja ymmärtäväinen ote koskettavat lukijaa syvästi, varsinkin jos on menettänyt äskettäin jonkun läheisen tai rakastetun.
Airaksinen on kirjoittanut melkein kaikista mahdollisista elämään liittyvistä asioista, erityisesti uskonnoista, moraalista ja suvaitsevaisuudesta sekä seksistä. Vain syvällinen analyysi kuolemasta on puuttunut. Nyt se on tullut vuosi ennen kuin mestari täyttää 80 vuotta. On kumma, ettei kuolemasta ole aiemmin kirjoitettu näin kantaaottavaa teosta.
Siksi Airaksisen kirja on poikkeuksellinen. Se auttaa lukijoita ymmärtämään omia pelkojaan ja ahdistustaan kuoleman edessä, mutta myös ymmärtämään elämälain mukaisesti, että kuoleva kuolee ja kuolevaa sureva jää yksin odottamaan omaa kuolemaansa. Airaksinen avaa kirjassaan polkuja maailman ehkä vaikeimman kysymyksen, kuoleman, edessä sekä elämän tarkoituksesta.
Erityisen kiinnostavaa kirjassa on se, että siinä esitetään, mitä on olla kuolleena, ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen sekä millaista on kuoleman valta elävissä. Tunteita herättävää ovat pohdiskelut omasta ja omien ystävien kuolemasta. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin Airaksinen olisi kuolemanpelon koko ajan peremmälle nurkkaan ahdistama, ja siksi kirjakin on pitänyt kirjoittaa.
Kukaan ei kohtaa Airaksisen mukaan kuolemaansa sellaisenaan, ihan koko kokemuksen raakuudessa, koska ihminen ei osaa ajatella omaa olemattomuuttaan. Ei siinä ole mitään ajateltavaa. Tyhjyys ei ole ajattelun kohde, koska ajattelu hakee sisältöä; kuolema ei ole sisältö.
Hyvä kuolema on mukaansa tempaavasti kirjoitettu, eikä jätä ketään kylmäksi vaan innostaa tutkimaan ja kysymään kuolemasta entistä tarkemmin. Kuolema on vielä valitettavan vaiettu tabu länsimaisessa kulttuurissa ja siksi on hyvä, että kirja valaisee kuolemanmyyttejä kuolemanpelkomme voittamiseksi. Kirjaa kannattaa lukea oppaana eläville, kun kuolema ei ihan vielä kolkuta ovella.





