Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Äkkiseltään voisi luulla, että kirjallisuuden Nobel-voittajan romaanit olisivat vaikeaselkoista korkeakulttuuria ja tavallisen lukijan ulottumattomissa, varsinkin jos niitä ei ole ennen palkinnon myöntämistä edes suomennettu. Joskus näin voi ollakin, mutta ei norjalaisen Jon Fossen kohdalla. Fosse tuo nykykirjallisuuteen raikkaan Pohjanmeren tuulahduksen niin rakenteellisesti, kielellisesti kuin kerronnallisestikin – Nobelin arvoisesti!
Aamu ja ilta on Jon Fossen ensimmäinen suomennettu romaani. Sillä on pituutta vain 120 sivua, mutta syvyyttä mittaamattomasti. Päähenkilö on kalastaja Johannes, jonka tapaamme kirjassa kahdesti: syntymän hetkellä ja ensimmäisenä kuoleman jälkeisenä päivänä. Harvassa romaanissa päähenkilön fyysistä maanpäällistä vaellusta kuvataan näin lyhyen ajan, vain muutamien minuuttien ja sivujen verran.
…lapsi tulee tähän kylmään maailmaan ja sitten hän on siellä yksin, erossa Martasta, erossa kaikista, hän on oleva siellä yksin aina yksin ja sitten kun kaikki on ohi, kun hänen aikansa on tullut, hän hajoaa ja lakkaa olemasta ja siirtyy takaisin sinne mistä oli tullutkin, olemattomasta olemattomaan, sellainen on elämän kulku, ihmisten, eläinten, lintujen, kalojen, talojen, asioiden, kaiken mitä on… (s. 12)
Kuoleman jälkeen Johannesta on vastassa hänen paras ystävänsä Peter, kalastaja hänkin, jonka tehtävänä on vierottaa Johannes elämästä ja saattaa hänet pois kotipoukamasta, toiselle puolelle. Ennen lähtöään Johannes tapaa vielä vaimonsa Ernan, joka hänkin kuoli ennen Johannesta, sekä nuorimman tyttärensä Signen, joka on huolissaan siitä, että isä ei vastaa puhelimeen eikä ole sytyttänyt taloonsa valoja.
Vaikka tarinassa on siis valtava, Johanneksen elämän kokoinen aukko, kerronta on runsasta ja tarina etenee sujuvasti. Johanneksesta piirtyy kokonainen, elävä henkilö. Fosse käyttää kehämäistä toisteisuutta, pitkiä, useiden sivujen mittaisia polveilevia virkkeitä ja niiden tuomaa hengästyttävää rytmiä, kauniisti kuvattuja arkisia askareita ja nerokkaasti rajattua aikaikkunaa kuvatakseen Johanneksen elämää, kuvaamatta sitä oikeastaan ollenkaan. Suomentaja Katriina Huttunen pysyy tässä pyörityksessä hienosti mukana!
Kirjassa on paljon raamatullisia viittauksia esimerkiksi henkilöiden nimissä ja roolituksissa. En ihan saanut kiinni, miten niitä olisi pitänyt tulkita. Mielestäni tämä on pikemminkin henkinen kuin uskonnollinen romaani.
Heikoin kohta löytyy kirjan loppupuolelta, jossa Fosse kuvaa kuolleen ja elävän henkilön kohtaamista. Haamu läpäisee henkilön ja saa tässä aikaan kylmän väreitä, aivan kuten Ghost-elokuvan kohtauksessa. Kuvaus tuntui kliseiseltä, ja olisin odottanut nobelistilta jotain omaperäisempää. Ellei tuo sitten ole se ainoa ja oikea tapa, jolla kuolleet ja elävät kohtaavat – kuka tietää.
