Paavin valitsivat ensin kansan ja papisto yhdessä, mutta jo 1000-luvulla erityisessä konklaavissa kardinaalit ⅔ enemmistöllä. Se on periaate, josta ei ole tingitty. Sen sijaan kardinaalien määrä on noussut alun parista kymmenestä nykyiseen (heinäkuu 2026) 241 kardinaaliin, joista äänioikeutettuja paavin vaalissa oli viimeksi mukana 133 alle 80-vuotiasta kardinaalia.
Meillä ei ole oikein konkreettista tuntumaa siihen katoliseen perinteeseen ja perintöön, jossa paavi on erehtymätön ja ihmistä suurempi, ja hänet nostetaan yläpuolellemme auktoriteetiksi Pietarin perillisenä, paavina Jumalan ja tavallisen kansan välille.
Ongelmaksi tämän tekee se, että paaveilla on enemmän valtaa kuin kellään muulla maanpäällä. Paavi voi käyttää sitä niin hyvään kuin pahaankin, kuten paaviuden monituhatvuotinen perintö osoittaa maailman suurinta organisaatiota hieman tarkemmin ja kriittisemmin tutkittaessa.
Suomessa on hyvin vähän katolisia. Professori Simo Heininen on kirjoittanut lyhyen oppaan Ihmistä suurempi : paaviuden historia, jossa hän tutustuttaa lukijansa hieman yllättäen paaviuteen sanomalehtimiesmäisellä tyylillä kaskujen ja avulla, kertoen myös uutta tietoa paavinistuimen ongelmallisista suhteista omaan kirkkoonsa ja muihin yhteiskuntiin.
Heininen on kokenut tutkija, jolla on pitkä ansiolista tutkimusten parissa. Ehkä siksi hän puolustaa valintaansa valitsemaansa tyyliin. Hänen mukaansa kirjan tarkoitus ei ole puolustaa eikä myöskään tuomita paaviutta, vaan kertoa lyhyesti paaviuden historia apostoli Pietarista nykypäivään.
Valittu linja on oikea ja lukijan kannalta opettavaisen kiinnostava, luvaten paljon asiasta kiinnostuneille, vaikka ikävä totuus paaviuden lähes rikollisesta kuristusotteesta ja katolilaisten instituutioiden kyseenalaisista käytännöistä jätetään hieman piiloon.
Kirjasta paistaa läpi ”tietynlainen selväjärkisyys ja kirkkopoliittinen anarkismi”, eikä sitä ole tehty uskollisessa paatoksessa, siitä luterilainen protestiliike katolilaisuutta, nimenomaan paaviutta vastaan, on pitänyt ainakin argumenttitasolla tarkasti huolen ja selvän rajan dogmatiikkaan.
Kirja kannattaa lukaista, sillä se sisältää paljon tarpeellista tietoa paaviudesta koskien muun muassa paavin valinnan eri vaiheita, ja tietenkin paaveista, joista saa selkeän kuvan Heinisen hyvästä kirjasta. Suurin osa kirjan ”kevyistä tarinoista” on melko tuttua toki kirkkohistoriasta sekä muun muassa Trivial Pursuitista ja medioista.





