Michael Burleigh: Kolmas valtakunta : Uusi historia

Kolmas valtakunta

Osta kirja itsellesi

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi luin jonkun kirjan alkuperäisistä natseista. Olin vuoteen 2014 asti lukenut paljon natseista kertovia kirjoja ja minulle tuli natsiähky. Aloinkin lukemaan modernimmista ääriliikkeistä, kuten uusnatseista, miesasiamiehistä, jihadisteista, anarkisteista ja niin edelleen.

Mutta lukulistallani oli tämä vuonna 2000 julkaistu Michael Burleighin Kolmas valtakunta : Uusi historia. Tarkoitukseni oli päivittää tietoni alkuperäisistä natseista, erityisesti heidän perustamastaan valtiosta. Miten se käytännössä toimi? Ideologia on yksi asia ja toinen on se, miten se pantiin käytäntöön.

Ensin kirja alkaa kertomalla ensimmäisen maailmansodan päättymisestä ja Weimarin tasavallan syntymisestä. Kirjailija korostaa, miten perustavanlaatuinen romahdus ensimmäisen maailmansodan häviö oli Saksalle. Maa romahti täydellisesti kaaokseen jo sodan viimeisillä päivillä. Lukuisat sotilasosastot alkoivat kapinoida hallitusta vastaan ja maa syöksyi sisällissodan kaltaisiin paikallisiin levottomuuksiin.

Nykyään on vaikeaa tajuta, miten levoton Saksa oli vuosina 1918–1930. Sopiva vertailukohde nykyään voisi olla Syyria tai Irak. Saksassa kokonaisia kaupunginosia olivat kommunistien hallinnassa. Näillä alueilla nähtiin nälkää ja koettiin terroria. Samaan aikaan perustettiin oikeistolaisia miliisejä, jotka lähtivät puolueiden ja yritysjohtajien toimesta kukistamaan kommunistien kapinointia. Tietenkin oikeistolaiset miliisit harjoittivat yhtä barbaarista terrorismia kuin kommunistit.

Näin Weimarin tasavalta eli jatkuvien katumellakoiden, terrori-iskujen, rikollisjengien, vallankaappausyritysten ja hirvittävän talouskriisin keskellä. Oli melkein historiallinen kohtalo, että niin totaaliseen umpikujaan ajautunut valtio sortuisi jonkinlaiseen diktatuuriin. Mielestäni ensimmäisen maailmansodan jälkeistä Saksaa voisikin nykytermein kutsua ”epäonnistuneeksi valtioksi”.

Ei siis ollut mikään ihme, että taloudellinen kriisi ja kommunistien riehuminen radikalisoivat osan oikeistolaisista keksimään ideologian, joka tekisi ”Saksasta jälleen suuren”. Tämä ideologia oli kansallissosialismi ja sen menestynein johtaja Adolf Hitler. Natsit eivät olleet ainoa äärimmäistä oikeistolaista ideologiaa kannattava sekopäiden joukko Weimarin tasavallassa, mutta he olivat kaikista häikäilemättömimpiä ja väkivaltaisimpia.

Kirjan mukaan natsit hyödynsivät saksalaisten yleistä mielikuvaa, että kaikki juutalaiset olivat maahanmuuttajataustaisia äärivasemmistolaisia terroristeja. Natsit lupasivat sulkea Saksan rajat ”idän juutalaisten” maahanmuutolta. He myöskin lupasivat kukistaa maata riivaavat ”ulkomaalaiset” terroristit.

Kirjailijan mukaan natsien vaalipropaganda koostui pääosin kommunismin vastustamisesta. Monille saksalaisille kommunisti oli yhtä kuin juutalainen, joten oli helppo hyödyntää molempia samaan aikaan. Jokainen juutalaistaustaisen tekemä rikos tai terroriteko pyrittiin natsien omassa mediassa liittämään juutalaisten valloitussuunnitelman osaksi. Jollain ihmeellisellä tempulla natsit onnistuivat hyödyntämään ristiriitaista käsitystä juutalaisista samaan aikaan sekä riistokapitalisteina että äärivasemmistolaisina terroristeina.

Kirjan mukaan natsien ideologian ydin oli juutalaisvastaisuus ja antikommunismi. Kaikki muu oli näille ihmishirviöille ”neuvoteltavissa”. Tämä tarkoitti, että natsit olivat oma ideologinen hirviönsä, joka perustui oikeistolaisuuteen, mutta status quon puolustamisen sijaan he halusivat luoda kokonaan uuden ”superihmisen”, josta olisi häivytetty kaikki paikalliset lojaalisuudet ja luokkatietoisuudet. Ainoastaan valtion piti olla natseille ylin jumalan kaltainen entiteetti.

Hitler jopa julisti: ”En koskaan, en koskaan luovu tehtävästä, joka on marxilaisuuden ja sen lieveilmiöiden kitkeminen juurineen Saksasta, enkä ole tässä koskaan valmis kompromissiin.” Tietenkään natsit eivät pysähtyneet tähän, vaan he eskaloivat väkivallan ja suvaitsemattomuuden sellaisiin barbaarisiin ja kauhistuttaviin mittakaavoihin, joita ihmiskunta ei ollut koskaan ennen kokenut.

Tämä natsien yksinkertainen ideologia mahdollisti äärimmäisen häikäilemätöntä populismia, jossa pyrittiin houkuttelemaan sekä oikeistolaisia että vasemmistolaisia äänestämään heitä. Kun natsit pääsivät valtaan, he loivat kirjaimellisesti äärioikeistolaisen valtion, jossa sen roolia sosiaalipolitiikassa pyrittiin karsimaan minimiin.

Natsit loivat oikeistolaisen version hyvinvointivaltiosta, jossa valtion sijaan köyhiä hoitivat lukuisat yksityisillä lahjoituksilla toimivat hyväntekeväisyysjärjestöt. Tällainen menettely oli katastrofaalinen köyhälistölle, jolle ei riittänyt ruokaa tai vaatteita. Koska mediaa kontrolloitiin ja protestoijat sai passitettua keskitysleireille, kaikki näytti päällisin puolin toimivan. Työllisyysluvutkin saatiin nostettua osittain työttömien pakkotyövoimalla ja keskitysleirivankien suoranaisella orjuuttamisella.

Natsit tietenkin kehittivät köyhäinavusta vastikkeellisen järjestelmän, jossa avunsaajan pitäisi olla ”arjalainen” ja ”tuottava yhteiskunnan jäsen”. Näillä ehdoilla natsit supistivat köyhänavun saavat vain terveellisiin valkoisiin saksalaisiin, joilla ei ollut vasemmistolaista taustaa. Kaikki juutalaiset, vasemmistolaiset, liberaalit, romanit, tataarit, homoseksuaalit, vammaiset, ”epäsosiaaliset henkilöt” ja kuka tahansa, joka vastusti natsihallintoa, passitettiin keskitysleireille tai tapettiin välittömästi.

Erityisesti vammaiset, kuten sokeat, kuurot, kehitysvammaiset ja ”epäsosiaaliset” henkilöt tapettiin. Tapettaviin kuului kuka tahansa henkilö, joka ”tuotti taakan yhteiskunnalle”, mikä tarkoitti jopa lievästi vammaisia henkilöitä. Voidaankin sanoa, että natsit veivät äärimmilleen nykyisessä oikeistolaisessa retoriikassa “taloudellisilta nettovaikutuksiltaan negatiivisten” tai “ihmisroskaksi” määriteltyjen ihmisten hävittämistä.

Kirjan mukaan natsit uskoivat valtion muodostavan elävän ”kansanyhteisön”, joka oli itseisarvo. Mikä tahansa, joka haastoi valtion olemassaoloa, voitiin tuhota, jopa kristinusko. Yksityiset suuryritykset, jotka toimivat valtion ehdoilla, saivat toimia vapaasti, muut joko kansallistettiin tai sen omistajat vaihdettiin. Natsi-Saksa palkitsi ”arjalaisia” suuryrityksiä murtamalla ammattiliitot, jotta palkkoja voitiin alentaa ja työoloja heikentää. Ainoat yritykset, jotka kansallistettiin tai, lainatakseni natseja, ”arjalaistettiin”, olivat suurimmaksi osaksi juutalaisten omistamat yritykset ja tiedotusvälineet. Natsit halusivat kontrolloida informaatiota, jotta ihmisten mielet voitaisiin puhdistaa ”ulkomaalaisista vaikutteista.”

Joku voi tässä vaiheessa haukkua, että tämän kirjan kirjoittanut historioitsija on joku vasemmistolainen mädättäjä. Siinäpä olette väärässä: Michael Burleigh on tekstinsä perusteella keskustaoikeistolainen liberaali, joka kuluttaa yhtä paljon aikaa haukkuakseen kommunisteja ”lähes yhtä pahoina” kuin natsit.

Burleigh on vain puolueeton tutkija, joka kykenee samaan aikaan sekä analysoimaan Saksan historiaa tasapuolisesti, että ottamaan selkeän kannan natsien absoluuttisesta pahuudesta. Tämä kirja olikin huikea lukukokemus, koska kirjailijan inho kommunismia ja kansallissosialismia kohtaan tuntui tekstistä. Mutta silti kirjailija on rehellinen natsien äärimmilleen viedystä oikeistolaisuudesta. Natsit eivät olleet liberaaleja, vaan kovan luokan taantumuksellisia oikeistolaisia, joita Saksassa oli paljon siihen aikaan.

Ehkä paras lause kuvaamaan natsien käsittämätöntä pahuutta on propagandaministeri Goebbelsin sodan lopussa 17.4.1945 pitämä puhe propagandaministeriössä: ”Hyvät herrat, sadan vuoden kuluttua tullaan esittämään toinen upea värifilmi, joka kuvaa niitä kauheita päiviä, joita me parhaillaan elämme. Ettekö te haluaisi näytellä roolia tässä filmissä ja herätä uudelleen elämään sadan vuoden kuluttua? Jokaisella on tilaisuus valita itselleen rooli, jota hän siinä filmissä esittää. Vakuutan teille, että siitä tulee suurenmoinen ja ylentävä elokuva. Ja tämän tulevaisuudennäkymän takia kannattaa pysyä lujana. Kestäkää nyt, niin ettei yleisö sadan vuoden kuluttua buuaa ja vihellä, kun te ilmestytte valkokankaalle.

Natseille heidän kylvämänsä kauhu oli vain jotain perverssiä performanssia, jossa he näyttelevät jotain osaa oman elämänsä epiikassa. Valitettavasti Goebbelsin horinat osoittautuivat vääräksi. Suurin osa ihmisistä maailmassa buuaa ja viheltää näille hirviöille, kun he esiintyvät elokuvissa. Ehkä ikävintä natseille on, että heistä tuli B-elokuvien vakiokamaa.

Näissä roskaelokuvissa natsit esitetään absoluuttisena pahuutena, jota vastaan jokainen voi oikeamielisesti tuntea halveksuntaa. Hitlerinkin viimeiset päivät ovat typistyneet nykykulttuurissamme nettimeemeiksi, jossa Hitlerin raivo on tekstitetty Puolustusvoimien kasvisruokapäivän valitteluksi.

Vaikka olen lukenut paljon natseista, silti heidän ideologiansa käytännön manifestaatio kauhistuttaa. Michael Burleighin Kolmas valtakunta : Uusi historia osoittaa karmaisevan yksityiskohtaisesti, miten perverssi ja totaalisen mielipuolisen barbaarinen ytimiään myöten kansallissosialistinen ideologia oli. Jopa kirjailija jää sanattomaksi yrittäessään kuvata natsien tekoja ja ajatuksia. Millään kielellä ei ole tarpeeksi adjektiiveja kuvamaan historian pimeintä jaksoa. Onkin kerta kaikkiaan kuvottavaa, että vuonna 2018, jopa Suomessa marssii kaduilla avoimesti Hitleriä ihailevia uusnatseja.

Onkin huolestuttavaa, että tämä vuonna 2000 julkaistu kirja osoittaa että äärioikeisto ei ole toisen maailmansodan tappiosta huolimatta muuttunut kovinkaan paljon. Maahanmuuttajia yhä yleistetään radikaalien rikoksista, jotta saadaan suosiota vaaleissa. Ehkä oudoin ilmiö on nykyisen äärioikeiston antikommunistinen propaganda, vaikka missään länsimaissa kommunisteilla ei ole samaa suosiota tai vaikutusvaltaa kuin 1900-luvulla.

Asian voi todeta 14.9.2018 esitetyssä Sannikka & Ukkola -keskusteluohjelman jaksossa, jossa maahanmuuttokeskustelun vasemmistolaiseksi ”ääripääksi” valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Suomessa on yhä olemassa kaksi kommunistista puoluetta, mutta ne ovat niin säälittävän mitättömiä, että keskusteluohjelman tuottajat unohtivat heidän olemassaolonsa!

Vaikka tämä kirja on yli 900-sivua pitkä tiiliskivi, jota voisi käyttää seuraavassa natsien vastaisessa miekkarissa aseena, suosittelen mieluummin kirjan lukemista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.