Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Poliittisessa keskustelussa kesän 2026 kuumaksi aiheeksi noussut entinen kokoomuksen huippupoliitikko Jan Vapaavuoresta saa toisenlaisen kuvan kuin julkisuudessa lukemalla hänen kirjoittamansa kirjan Puoliholtiton Suomi. Kirja kannattaa lukea, jos haluaa tietää millainen Vapaavuori on omin sanoin kuvattuna ja mitkä ovat hänen aikeensa politiikassa.
Se paljastuu jo nimestä. Tämä presidentti Sauli Niinistön ministeriaikojen avustaja viittaa tietenkin ex-päätomittaja Risto Uimosen kirjaan Puolivallaton presidentti (WSOY, 2012). Uimosen kirja on ikään kuin analyyttisempi jatkokertomus Niinistön omille kirjoille, jotka ovat myös lukemisen arvoisia, sillä Niinistöstä paljastui aikoinaan maltin ja tolkun mies sivistyspressana.
Vapaavuori on toista maata, vaikka kuuluu samaan eliittiin ja on hyvä ystävä monen nykyisen johtajan kanssa. Puoliholtiton Suomi antaa Vapaavuoresta harkitsevan ja Suomen etua ajavan kuvan kauaskatseisesta poliitikosta, jolla on vielä paljon annettavaa maalleen. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi mitä varten kirja oli kirjoitettu: tietenkin presidenttihaaveita.
Vapaavuori oli kirjan kirjoittamisen hetkellä kovassa nousussa politiikan pörssissä. Kirjan sävy on ylhäältä alaspäin asioita ja ihmisiä katsova. Kirja pohdiskelee, millaista aika on politiikassa ollut Vapaavuoren silmin. Hän muistelee poliittisen erityisavustajan rooliaan ja jättää ministerivuodet vähemmälle. Vapaavuorella on syynsä: avustajana hän oli paraatipaikalla.
Mielenkiintoinen kohta on lipsahdus lisämäärärahoista hallitusohjelmaan. Juuri tässä on kirjan paras osa. Se raottaa poliittisen päätöksenteon kuvaa kulisseista. Vapaavuori väittää, etteivät hänen avustajakautensa hallitukset olleet parempia kuin ministerikautensa hallitukset. Se on varmasti tottakin, sillä Suomen edelleen jatkuvat talousongelmat alkoivat juuri tuolloin.
Vapaavuori on joutunut nyt vastamäkeen, ja hänen toimiaan tutkitaan tarkalla kammalla monessa eri instanssissa. Kahden kirjan jälkeen voi sanoa, että odotukset ovat suuret kolmannen kirjan kirjoittamiseksi. Vapaavuorella on lukijoita. Hänellä on myös paljon ystäviä, tukijoita ja yhteistyökumppaneita, ja olihan hän usein vaaleissakin varsinainen ääniharava sekä kansansuosikki.
Vapaavuoren kirjaa on hauska lukea näinkin monen vuoden jälkeen sekä sen jatko-osaa Ensimmäinen pormestari (Otava, 2022), jonka sävy on ymmärrettävästi ennemmin puolusteleva samaan aikaan, kun Vapaavuoren yhteiskunnallinen ura oli jo ottanut pohjakosketusta, ja hänen toimiaan alettiin tutkia ja epäillä Vapaavuoren tarkoitusperiä kunniattomiksi suhmuroinneiksi.