Emilia Erfving: Kasa ja kuusi

Kasa ja kuusi -kirjan kannessa on piirros Kasasta, jonka päällä kulkee kovakuoriaisia. Ympärillä on kuusenoksia.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Syvällä metsässä on Kasa. Kasa on milloin mitäkin: lehtiä ja risuja. Sen koko saattaa muuttua, ja Kasa on luonnonvoimien armoilla. Vaikka Kasa on hiljainen tarkkailija, ympäröivä metsä huomaa sen. Kettu leikkii Kasan kanssa piilosta, mikä jännittää Kasaa.

Hauska leikki kuitenkin loppuu sateeseen. Onneksi ketun pesäkolossa on kuivaa. Ukkosmyrsky kaataa pesäkolon päälle suuren kuusen. Kuusi kuolee osana luonnon kiertokulkua. Sen havunneulaset ruskettuvat ja putoavat. Samalla se tarjoaa kasvualustan uusille kasveille ja kodin monille kovakuoriaisille.

Kasa ja kuusi on seitsemäs Kasa-kirja. Näiden lisäksi Emilia Erfving on julkaissut muutamia ensikirjoja sekä yhden englanninkielisen teoksen. Erfvingin kuvitus on rikasta ja hahmokeskeistä. Värimaailma on todella mietitty. Esimerkiksi ukkosmyrskyn synkeä tunnelma saa lukijankin toivomaan suojaa sateelta.

Kasa on hahmona todella hyvä. Vaikka Kasa vain on, se muuttaa muotoaan ja vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa. Se näyttää lapselle, että pelkästään ympäristöään tarkkailemalla voi löytää tarinoita.

Elämän kiertokulku ja kuolema ovat vaikeita asioita lapselle opetettaviksi. Kasa ja kuusi lähestyy aihetta hyvin lempeästi. Kasan tunteet huomioidaan, ja puun kuolema näyttäytyy enemmän uuden elämän alkuna kuin päätepisteenä. Samalla luodaan vertaus kettujen elämiin.

Kasa ja kuusi on hyvä lastenkirja. Sitä voi suositella erityisesti lapsille, jotka ovat kohdanneet jonkin menetyksen.

Näkökulmia lasten- ja nuortenkirjoihin – Tilaa Onnimanni-lehti! (Kuvassa seitsemän Onnimanni-lehteä.)

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...