Tiina Hautala ja Karoliina Suoniemi: Salainen arkisto : Tietokirjoittajan opas

Salainen arkisto -kirjan kannessa on piirros työhuoneesta, jonka kahta seinää peittävät kirjahyllyt. Takaseinää ei ole, vaan siitä aukeaa näkymä öiselle merelle, jossa iso höyrylaiva kulkee kohti jäävuorta.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Salainen arkisto jatkaa Haamu-kustantamon kirjoitusoppaiden sarjaa. Nuorille suunnattujen kirjoitusoppaiden sarjassa on ilmestynyt aiemmin niin genrekirjoitusoppaita (scifi, fantasia ja kauhu) kuin tekstilajikirjoitusoppaita (lyhytproosakirjoitusopas). Salainen arkisto on opas tietokirjoittamiseen.

Kirja esittelee tietokirjoittamisen ja kuljettaa lukijansa ideasta tutkimukseen ja siitä tekstin editointiin. Lopuksi se esittelee erilaisia vaihtoehtoja tietokirjan julkaisemiseksi.

Salaisessa arkistossa on paljon hyvää. Se ilmaisee itsensä ytimekkäästi ja selvästi. Vaikka kaikkia kirjan teemoja ei käsitellä kovin laajasti, jo niiden mainitseminen on arvokasta, koska se antaa lukijalle mahdollisuuden miettiä näitä asioita. Esimerkiksi tekstin alussa lukijan houkuttelu ja lukijan palkitseminen tekstin lopuksi ovat molemmat tärkeitä osia kirjoitusprosessia, joita aloitteleva kirjoittaja ei välttämättä tule ajatelleeksi.

Kirjassa on mukana kattavia tehtäviä, joiden avulla voi harjoitella omaa asiatekstikirjoittamista. Harjoituksissa esimerkiksi tutkitaan Finna-hakupalvelun vanhoja valokuvia, tehdään sukupuu tai kirjoitetaan matkakertomus. Harjoituksissa on mukavasti vaihtelua, mikä helpottaa innostumaan niistä.

Salainen arkisto on loistava kirjoitusopas. Se kannustaa kirjoittamaan ja antaa paljon konkreettisia huomioita. Sitä lukiessa nousee väistämättä ajatus, että olisipa tällaisia oppaita ollut tarjolla, kun itse olin nuori. Se sopii hyvin niin kirjoittamisesta kiinnostuneelle kuin opetuksen työkaluksikin.

Näkökulmia lasten- ja nuortenkirjoihin – Tilaa Onnimanni-lehti! (Kuvassa seitsemän Onnimanni-lehteä.)

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 332 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...