Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Marianna Kurton Öykkäri on melkoinen tapaus, koska Kurtto ei ole nimittäin välittänyt jakaa tekstiään ollenkaan kappaleisiin tai osioihin, eli siis uudelta riviltä alkaviin tai jopa kokonaan tyhjällä rivillä toisistaan erotettuihin kokonaisuuksiin, jotka perinteisessä kirjallisuudessa aina aloittavat uuden asian ja samalla jäsentävät tekstiä pienemmiksi ja lukijalle helpommin nieltäviksi kokonaisuuksiksi, ja tarjoavat samalla lukijan silmälle ankkurikohtia ja hengähdyshetkiä: luen vielä tuon kappaleen tai osion loppuun, eli Kurtolle näppäimistön Enter-painike on kuin Bemari-kuskin vilkku – se ei käytössä kulu, vaikka en tosin nyt osaa sanoa, onko tämä loukkaava vertaus Bemari-kuskeja kohtaan, ja pahoittelen, jos on, sillä onhan se niinkin, että vaikka Enter-painike ei olisikaan kulunut, niin kyseinen vitsi on jo aika kulunut, enkä siis mitenkään halua rinnastaa Bemari-kuskeja öykkäreihin, siitä tässä ei missään nimessä ole kyse, sillä oikeastaan edes Kurton kirja, nasevasta nimestään huolimatta, ei kerro öykkäristä vaan pikemminkin se on vain menestyneen ja julkisuudessakin patsastelevan, mutta silti jollain tavalla hukassa olevan tai elämänsä suuntaa kelailevan keski-ikäisen miehen ajatustenvirtaa, tauottomana soljuvaa höpötystä, jossa toistuvat samat aiheet, esimerkiksi hänen vanhempiensa avioero, jonka aikaan kertoja itse oli 13-vuotias ja joutui isänsä mukana asumaan isän uuden naisystävän kotiin, taiteilijataloon, koska hänen äitinsä murtui avioerosta niin, että joutui lataamoon, ja tämä on siis kertojan oma ilmaus, jolla hän tarkoittaa mielisairaalaa, jolla nimellä niitä ehkä vähän halventavasti aiemmin kutsuttiin ja joille psykiatrinen osasto voisi olla nykyään sopivampi nimitys, mutta siis tästä johtuen kertoja joutui erotetuksi äidistään, eikä sittemminkään päässyt palaamaan äitinsä luo, koska hoitojaksonsa aikana tämä rakastui lataamon vahtimestariin, meni saman tien naimisiin, eikä siinä uusperheessä ollut sitten enää tilaa teini-ikäiselle kertojalle, vaikkakin tilaa löytyi kyllä kahdelle uudelle poikalapselle, joiden syntymän aikoihin kertoja oli kyllä jo asettunut taiteilijataloon, isänsä ja tämän uuden naisystävän luo, joka siis oikeastaan oli syy koko ydinperheen hajoamiselle, koska isä oli tähän jossain kokkareilla, eli cocktailkutsuilla, iskenyt silmänsä ja sen vuoksi jättänyt vihityn vaimonsa, ja äitipuolen lisäksi kertoja sai samassa paketissa myös sisarpuoli Ellin, vaikka toisaalta nämä tittelit ä-puoli ja s-puoli ovat näiden naisten kohdalla vähän harhaanjohtavia, sillä eihän heillä ollut minkäänlaista geneettistä yhteyttä ja sillä tavalla perinteistä äitiys- tai sisaruussuhdetta kertojaan, edes puolikkaan vertaa, mutta näillä nimityksillä kertoja heistä puhuu, ja toki hän sai muutaman vuoden kuluttua isältään ja äitipuoleltaan myös oikean sisarpuolen, siis niiden kahden äitinsä vahtimestarin kanssa pyöräyttämän velipuolen lisäksi, joita kertoja leikkisästi kutsuu legojannuiksi, koska he pikkupoikina aktiivisesti leikkivät noilla tanskalaisen muotoilun huipputuotteilla, ja legojannujen ja tämän uuden sisarpuolen kanssa kertojalla oli siis puoliksi samat vanhemmat, vaikkakaan he kaikki eivät siis asuneet samassa osoitteessa, koska äiti eli vahtimestarin kanssa uudessa kodissa, järkevässä lähiöneliössä, joka siis ei ollut kertojan synnyinkoti, josta he isän kanssa olivat joutuneet muuttamaan, koska vahtimestari ei halunnut elää toisten nurkissa ja todennäköisesti äitikään ei halunnut enää elää siinä asunnossa, jossa sekä hänen avioliittonsa että mielensä olivat rikkoutuneet äitipuolen ja isän cocktailkutsuilla syttyneen salamasuhteen vuoksi, ja samaan aikaan kertoja, hänen isänsä ja tämän uusi naisystävä, Persoona isolla P:llä, asuivat taiteilijatalossa ja sisarpuolen nimi oli Magdaleena, mutta kertoja kutsuu häntä Dalleksi ja minulle ainakin jäi se vaikutelma, että kertojalla oli varsin lämpimät välit sisarpuoliinsa, siis erityisesti niihin kahteen naispuoliseen, joista toinen oli oikea s-puoli ja toinen vain nimellisesti, mutta ei siis ollenkaan yhtä lämpimät välit velipuoliinsa, eikä kertojalla näyttäisi jääneen mitään kaiveltavaa hampaankoloon avioliitoistakaan, herkässä teini-iässä kokemasta vanhempiensa avioerosta huolimatta, sillä hän itsekin päätyi avioon ja järjesti häät ufobileissä tapaamansa naisen kanssa, mutta se on sitten jo taas aivan uusi rönsy, jota en nyt ehkä lähde tässä avaamaan, sillä näissä suomen kielen ja varsinkin selkeän kielen periaatteita rikkovaan, yhteen mahdottoman pitkään virkkeeseen ahdetussa 4938 merkissä ja 731 sanassa on lukijalla jo tarpeeksi läpikahlaamista, jos kukaan ylipäätään on jaksanut lukea tänne asti, ja jos ei ole jaksanut, niin ei kannata tähän Kurton kirjaankaan tarttua, sillä suunnilleen tätä samaa, toki minua huomattavasti taitavamman sanataiteilijan, runoilija, kirjailija ja suomentaja Kurton kynästä tullutta tekstiä siellä on peräti 352 sivun verran, toki täytyy myöntää, että jotain kiehtovaa siinä oli ja kun makuun pääsi, niin teksti ikäänkuin soljui silmästä toiseen aivojen kautta koukaten ja ikään kuin vain valui minusta läpi, tosin ehkä noin 52 sivua olisin leikannut, niin olisi edes joku mahdollisuus päästä loppuun asti, toki Kurtto on sen verran lukijaansa armahtanut, että on jakanut tekstinsä lukuihin, jotka tarjoavat edes jonkinlaisia hengähdystaukoja, tosin luvutkin voivat olla parinkymmenen sivun mittaisia, eikä niitä välttämättä yhdellä istumalla pysty suorittamaan, ja virkkeetkin puolen sivun pituisia, eivät siis yhtä mammuttimaisia kuin minulla tässä, mutta koska meillä täällä Kirjavinkeissä ei käytetä lukuja näissä kirja-arvioissa, niin minun on nyt syytä varmaan lopettaa tähän.
