Ranskalaisen Milanin äiti on kotoisin Ruandasta, mutta ei koskaan puhu menneestä. Vuonna 1994 Milan selittelee kehnoa koulumenestystään väittämällä, että hänen vaikeutensa johtuvat sodasta hänen äitinsä kotimaassa. Milan ei kuitenkaan varautunut siihen, että totta kai vanhempiin otetaan yhteyttä. Valhe paljastuu ja Milan joutuu kertaamaan kuudennen luokan, mutta Ruandan kansanmurha tulee hänen elämäänsä vääjäämättä. Ensin televisiouutisista, sitten loppukesästä pienen hintelän pojan muodossa.
Claude on äidin sukulaispoika, joka on jäänyt yksin ja haavoittunut kansanmurhassa ja muuttaa Milanin kotiin. Claude ei alkuun puhu lainkaan ranskaa eikä Milan kinjaruandaa, mutta pikku hiljaa poikien välille muodostuu yhteys. Syytä onkin, sillä äidin mukaan Claude asuu heillä nyt pysyvästi. Kunnes ei asukaan – eräänä päivänä äiti vie Clauden Brysseliin tapaamaan ”kaukaisia sukulaisia”, eikä Claude palaa siltä matkalta. Hän on palannutkin takaisin Ruandaan sukulaistensa luokse.
Tarina loikkaa muutaman vuoden eteenpäin. Vuonna 1998 Milanin vanhemmat eroavat. Isoisä on sairaana, joten perinteinen kesäloma isovanhempien luona ei onnistu. Milan lähtee äitinsä kanssa Ruandaan tapaamaan tämän sukua. Ruandassa odottaa tuntemattomia sukulaisia, mutta myös vanha tuttu: Milan saa taas tavata Clauden, joka esittelee hänelle elämäänsä Ruandassa, sillä välin kun äiti hoitelee omia virallisia ja tylsiä asioitaan.
Vuonna 2005 Milan palaa taas Ruandaan tekemään opinnäytettään gacaca-kansantuomioistuimista, joita maahan on perustettu kansanmurhaan syyllistyneiden tuomitsemiseksi. Ehkä takana on jotain muutakin; Milanin äiti joka tapauksessa vastustaa eikä ymmärrä ollenkaan Milanin halua palata Ruandaan ja ottaa selvää kansanmurhaan liittyvistä asioista. Äiti pitää Milania naiivina.
Näin tarina etenee, aina välillä loikataan viisi vuotta eteenpäin, kunnes lopulta ollaan vuodessa 2020. Jakaranda kuvaa hienosti kansanmurhasta toipuvaa maata ja eri sukupolvien kokemuksia kansanmurhan parissa. Milanin äidin vaikea suhde kotimaahansa, Milanin epämääräinen kaipaus juuriaan kohtaan, Clauden pyrkimys edetä elämässään, kansanmurhan jälkeen syntyneen Stellan kokemukset, Stellan isoäidin Rosalien vaiheet, Milanin sitkeästi vaikeneva isoäiti Eusébie… Näkökulmia tapahtuneeseen riittää, mutta Gaël Faye onnistuu tuomaan niitä hyvin esille Milanin ulkopuolista näkökulmaa hyödyntäen. Faye myös taustoittaa kansanmurhaa ja avaa niitä syitä, joiden vuoksi hutujen ja tutsien välinen konflikti syntyi. Iso tekijä taustalla on alueen belgialainen siirtomaavalta.
Faye itselläänkin on ranskalainen isä ja ruandalainen äiti. Hän on syntynyt Burundissa ja pakeni perheineen Ruandan kansanmurhan kanssa samoihin aikoihin alkanutta Burundin sisällissotaa Ranskaan. Jakaranda on Fayen toinen romaani; myös esikoisromaani Pienen pieni maa pyöri saman aiheen ympärillä. Siinä kuvattiin Burundin 1990-luvun tapahtumia lapsen näkökulmasta. Jakaranda keskittyy Ruandaan ja antaa laajemman näkökulmat.
Molemmat romaanit ovat Einari Aaltosen (1972–2025) ansiokkaasti suomentamia. Kustantaja on omistanut tämän teoksen Aaltosen muistolle; Jakaranda jäi yhdeksi joulukuussa 2025 menehtyneen Aaltosen viimeisistä käännöstöistä. Minäkin jään kaipaamaan taitavaa ja tuotteliasta kääntäjää.






