Eskari-ikäinen Aamu on juuri oppinut lukemaan. Kaupassa iltapäivälehden lööpistä osuu silmiin sana ”PAKOLAISVIRTA”, joka jää mietityttämään Aamua. Miksi pakolaisten on pakko paeta? Vanhemmat selittävät, että sodat pakottavat ihmiset lähtemään liikkeelle, eikä mukaan voi ottaa välttämättä edes yhtä lelua.
Liikkeelle lähteminen on Aamullekin ajankohtaista, sillä perhe on muuttamassa. Muuttaminen ja pakolaisuus aiheuttavat pienelle tytölle paljon päänvaivaa. Isotäti kertoo muuttaneensa elämänsä aikana monia kertoja erilaisista syistä ja osaapa isotäti kertoa, että Aamun isomummo oli myös pakolainen, hän tuli Karjalasta evakkona Suomeen. Ja onhan eskarissakin Ahmad, jonka isä on muuttanut Syyriasta ja Ukrainasta muuttanut Natalka.
Aamu haluaa järjestää eskarikavereille ja naapureille läksiäisjuhlat. Juhlien myötä ajatus muuttamisestakin alkaa helpottaa ja vanhat lelutkin löytävät uusia koteja, joissa niistä pidetään enemmän.
Aamun toiveet houkutteli lukemaan, sillä se oli viimeinen Anna Elina Isoaron ja Mira Malliuksen kuvakirjoista, jota en vielä ollut lukenut. Tässä on sellainen tekijäkaksikko, jonka teoksiin todellakin kannattaa tutustua: ne ovat kaikki aivan erinomaisia. Isoaro ja Mallius löytävät lapsia ja vanhempia koskettavia aiheita ja käsittelevät niitä taitavasti.
Aamun toiveet on kuvakirjaksi varsin runsastekstinen ja myös viittaa isoihin, vakaviin aiheisiin kuten sotiin ja pakolaisuuteen, joten teos sopii erinomaisesti vanhemman ja lapsen yhteisiin lukuhetkiin, jossa vanhempi voi tarvittaessa avata aiheita lapselle laajemmin, jos ne herättävät huolta tai ajatuksia.







