Kevin Chen: Aavekaupunki

Aavekaupunki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maaliskuun lukulistalle mahtui sattumalta kaksikin Rauno Sainion suomentamaa taiwanilaista kirjaa, Chi Ta-wein Kalvot ja tämä Kevin Chenin Aavekaupunki. Molemmat kirjat ovat taiwanilaisia ja niitä yhdistää myös queer-tematiikka. Siinä missä Kalvot on selkeämmin scifiä, Aavekaupunki aaveineen kallistuu kenties hieman maagisen realismin puolelle. Saksassa asuva Chen aloitti taiteellisen uransa näyttelijänä, ennen kuin siirtyi kirjoittamisen puolelle. Aavekaupunki on ensimmäinen suomennos ja Chenin läpimurtoteos.

Jossain määrin omaelämäkerrallinen teos kertoo Ch’en T’ien-hungista ja tämän laajasta perheestä. T’ien-hung on seitsemännestä lapsesta nuorin, mutta odotukset ovat korkealla: kuudesta vanhemmasta sisaruksesta viisi vanhinta ovat tyttöjä, joilla ei ole mitään arvoa. Valtaosa odotuksista on lastattu isoveljen niskaan, mutta pikkuvelikin saa osansa. 

T’ien-hungin homoseksuaalisuus on kuitenkin liikaa perinteisessä perheyhteisössä ja Yungchingin pikkukylässä, joten hänet ajetaan pois kotoa. T’ien-hung päätyy muuttamaan Saksaan, missä hän löytää itselleen miesystävän, T:n. Valitettavasti T’ien-hung päätyy tappamaan T:n. Kirjan alussa vankeustuomio on istuttu ja T’ien-hung on palannut kotiin Yungchingiin, aavekaupunkiin. Miksi?

Tästä lähtötilanteesta alkaa mutkikas ja monikerroksinen sukutarina, jossa käydään läpi T’ien-hungin perheen vanhempien ja lasten vaiheita. Kertojaksi pääsee moni perheen jäsenistä; lukija saa olla tarkkana, jotta pysyy kärryillä perheen siskoparvesta. Perheen historia on värikäs ja monipuolinen ja siinä sivussa Chen kertoo yleisemmin Taiwanistakin. Yungching on melkoinen tuppukylä ja kun Taiwanissa alkaa 1970-luvulla nousukausi, sinnekin kohoaa nykyaikaisia ”taivastaloja”. Valitettavasti Yungching ei aivan pysy muun Taiwanin mukana kehityksessä ja kun T’ien-hung palaa kotiin, Yungching tuntuu lähinnä taantuneen.

Aavekaupunkiin on lastattu paljon ainesta. Se kertoo monen ihmisen toisiinsa kytkeytyvät elämäntarinat, siinä on kokonaisen maan kehityskulkuja, runsaasti paikallisia uskomuksia ja aavetarinoita, elämää homona perinteisen normien puristuksessa, perheväkivaltaa, salaisuuksia – melkoinen soppa, eikä kirjalla ole mittaa edes 400 sivua. Sainion suomennos on totutun hyvää työtä, Yungchingin värikäs elämä välittyy suomennoksen sivuilta hyvin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...