Ante Aikio: Jänkäjärven syöverit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aigi-saaga on uusi kotimainen fantasiakirjasarja, jonka päähenkilönä on nuori Aigi. Hän on ihmisen poika, joka jäi ainoana henkiin etelän noidan tuhotessa koko kylän. Aigi pelastettiin komsiossaan mystiseen Saivomaailmaan – maailmaan, jossa on komeita poroja ja kauniita tyttöjä ja josta Eläväisten maailmassa kerrotaan vain taruja. Aigi on kuitenkin nuorena löytänyt oman paikkansa Eläväisten maailmassa, vaikka joutuukin usein tekemisiin muiden maailmojen kanssa.

Aigi joutuu aluksi kilpailemaan kevään ensimmäisestä auringonsäteestä itsensä Stallun kanssa, apunaan Njaiti-poro. Ensin on kuitenkin löydettävä Kultainen Naali ja tässä vaihteessa takaa-ajo ja taistelu kiihtyvät. Aigi ei ehdi kauaa levätä, kun toinen tehtävä jo kutsuu – nyt hänen täytyy löytää Risten, lapsuuden paras ystävä ja ehkä ensirakkauskin. Aigi saa tietää omaavansa erilaisia, ennalta arvaamattomia kykyjä ja onnistuu löytämään Risten, vaikka hän joutuu jälleen käymään eri maailmoissa hädin tuskin itsekään niistä selviten. Hän joutuu vaarantamaan myös tahattomasti auttajiensa hengen.

Seikkailuista jää jäljelle haikeus, mutta paljon on myös vielä edessä; voitettu noita on uhannut kostolla ja muutakin yllätyksellistä on tulossa. Aigi on kuitenkin kasvanut lähemmäksi tulevaa lentonoituuttaan.

Jänkäjärven syöverit on Aigi-saagan ensimmäinen osa sekä Ante Aikion esikoisteos. Suku ja perinnetiedot, joiut, viisaudet sekä erilaiset viha- ja muut suhteet sukuihin ovat aina olleet läsnä saamelaisten elämässä. Tekijä haluaa tuoda niitä tässä esille myös valtaväestön luettavaksi, saamelaisille itselleenhän tarinat ovat aina olleet tärkeitä. Kertomaperinne on vahva ja se näkyy jo tästä ensimmäisestä osasta, jossa esitellään saamelaisten muinaisuskon hahmoja sekä tapoja ja kulttuuria. Tarina sinänsä alkaa vasta kehittyä ja suuri osa kirjasta kuluu kulttuuriperinteen välittämiseen ja kertomiseen. Aigin kaksi seikkailua jäävät lopulta jopa hieman sivuun vahvojen olentojen, kansojen sekä maailmojen vallitsemassa tarinassa. Tärkeimmät kansat, maailmat ja olennot esitellään (osin myös kuvina) ja lisäksi mukana on myös lyhyt sanasto, joka varmasti onkin tarpeen.

Jänkäjärven syöverit on kiinnostava ja erilainen kirjasarjan aloitus. Sopii kaikille mytologiasta ja saamelaisten muinaisuskosta sekä yleensäkin tarinoista ja legendoista kiinnostuneille. Tätä voisi kuvitella hyvin lukevansa myös ääneen iltatarinana, vaikka vauhdikas ja välillä hurjakin meno voi kiinnostaa liikaakin. Jatkoa siis kannattaa odottaa, koska sitä varmasti on tulossa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...