Pirjo Rissanen: Äitienpäivä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Äitienpäivä on jatkoa Muistotromaanista tutulle sukutarinalle. Se kertoo naisen elämän käännekohdista ja arjesta, jonka pieneltä tuntuvista tapahtumista kasvaa suuria ja merkitseviä. Se kertoo sitkeistä, puoliaan pitävistä ja toisiaan tukevista eri-ikäisistä naisista aidosti huumorin vilahtaessa aina välillä pienimuotoisesti näkyviin.

Pirjo Rissanen kertoo lukijoiden suorastaan vaatineen jatkoa Muistot-romaanille. Äitienpäivän voi lukea toki ilman ensimmäisen osan lukemista, tämä kantaa kyllä ihan itsekseenkin. Rissanen on saanut kiitosta henkilöiden tarkkanäköisestä kuvaamisesta ja kyvystään tunkeutua ihmisten ulkokuoren sisään kätkeytyvään todelliseen minään. Tässä romaanissa selvitellään edelleen lastensaamista, erään henkilön alkoholiongelmaa ja siitä mahdollisesti toipumista, sekavia ja pakottavia, alistaviakin ihmissuhteita, kuolemaa ja paljon muuta elämään olennaisesti kuuluvaa.

Romaanin päähenkilön, Ulpun, rakkaiden ja tärkeiden ihmisten piiri on pieni mutta intensiivinen: poika Markus ja miniä Susanna sekä entinen vävy uusine perheineen tuovat eläkkeellä olevan äidinkielenopettajan elämään väriä, vauhtia ja tärkeyden tunnetta. Erityisesti Susannaan Ulpu tuntee uutta läheisyyttä, kun sekä anoppi että miniä ovat uskaltautuneet keskustelemaan omana itsenään ja luopuneet kuorestaan.

Rauhallisen joulun jälkeen suvun naiset joutuvat yllättäen painavien paljastusten ja raskaiden menetysten kohteiksi. He kohtaavat erilaisia pettymyksiä sekä katkeruutta. Ulpu joutuu miettimään uudelleen suhdettaan poikaansa, Susanna puolestaan äitiinsä. Elämä kuitenkin antaa uusia mahdollisuuksia — uusia ihmissuhteita, läheisiäkin. Ja lopulta äitienpäivään mennessä ankeista ja karuistakin tapahtumista on alkanut kasvaa jotakin keväisen kaunista ja uutta.

Fakta nyt vain on se, että ihmisen on tietyllä tavalla nöyrryttävä elämän tosiasioitten edessä, otettava vastaan se mitä ikinä tapahtuukin, jossittelematta, syyttelemättä itseään tai muita ja elettävä niitten kanssa. Elämä on sellaista!

Mukavan raikas ja kipeä jos myös osittain kepeäkin sukutarina, jossa on myös sijansa surulle, tragedialle, romantiikalle ja rakkaudelle. Kaikelle elämässä inhimilliselle. Voin suositella kaikenikäisille perhe- ja sukutarinoista sekä ihmissuhteista kiinnostuneille.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...