Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Turusta porvoolaistunut opettaja ja rikoskirjailija Jaana Lehtiö on osoittautunut varsin tuotteliaaksi; hän on viime vuodet melkein onnistunut pitämään kirja vuodessa -tahtia: Joka viisautta rakastaa (2013), Uutta auringon alla (2014) sekä Kolmas oli ensimmäinen (2015). Tämähän ei tietenkään ole mikään itsetarkoitus sen rinnalla, että julkaistujen teosten taso nousisi kirja kirjalta, mutta ei Lehtiö ole onneksi tässäkään suhteessa aivan osattomaksi jäänyt.
Komisario Juha Muhosella on nyt elämässään monta pienempää ja isompaa kipukohtaa: ensinnäkin hän on päättänyt tehdä jotain pullaisalle olemukselleen ja yrittää nyt viettää herkutonta toukokuuta. Runebergintortut kyllä kovasti houkuttelevat, mutta ilmeisesti tulosta on päässyt syntymään, kun hän joutuu tuon tuostakin kyllästymiseen asti kohentelemaan housujaan. Rakas avovaimo Ellen on lähtenyt peräti kahdeksi viikoksi tyttöjen etelänmatkalle. Hankalinta on kuitenkin se, että vakipomo Eric on jäänyt vuorotteluvapaalle, eikä hänen sijaisekseen tullut Sirkku juurikaan arvosta Muhosta, vaan määrää tämän ryhmän tutkimaan Porvoon hautausmaalla tapahtuneita tihutöitä, varkauksia ja ilkivaltoja.
Mutta vähitellen alkaa tapahtua, ja hautojen tilpehöörinäpistykset vaihtuvat paljon vakavampiin rikokoksiin. Löytyy ruumiita, tapahtuu outoja ja väkivaltaisia yhteenottoja. Ja eikös Muhosen vanha tuttu, rikostapauksissa innokkaasti hääräävä eläkkeellä oleva opettaja Hilkka Alitupakin ole taas kuvioissa mukana, tällä kertaa tavallistakin kiinteämmin.
Totuuden nimessä on myönnettävä, että Lehtiön helmasynti, kaiken mahdollisen ja mahdottoman sijoittaminen yhteen kirjaan, on tämänkin romaanin suurin heikkous. Tapahtumien epäuskottavuus olisi kovasti vähentynyt, jos joku mafian yhteenotoista Porvoon rauhallisella hautausmaalla olisi jätetty pois, eikä rikosjuonikaan olisi siitä vielä pahemmin kärsinyt. Mutta toisaalta kirjailijan paras taito eli henkilöhahmojen kuvaaminen on aina vain edistynyt: Lehtiö onnistuu huomattavan hyvin esimerkiksi sivuhenkilöidensä hahmottelussa; tässä kirjassa on mukana oikein taitavasti kuvattuja eksentrisiä vanhuksia.
Muutamista heikkouksista huolimatta luen oikein mielelläni Lehtiön dekkareita, joten toivottavasti sarja Muhosen tutkimuksista jatkuu.
