Pascal Regnauld ja Benoît Sokal: Ankardo : Ankkavanhus ja meri

Osta kirja itsellesi

Ankardo : ankkavanhus ja meri oli minulle ensimmäinen sarjakuva-albumini sarjasta. En oikein tiennyt mitä odottaa, enkä varsinkaan odottanut sitä, mitä sain. Ankardo on nimittäin tuhti paketti yhteiskuntakritiikki-ilotulitusta ja rempseää kerrontaa.

Sarjakuva lähtee käyntiin lapsenvahtikeikalla. Ankkaetsivä on joutunut siskonsa lapsen lapsenvahdiksi siskon lähdettyä toipumislomalle rintojensuurennusleikkauksesta. Lapsi on iskenyt silmänsä Momo -animaatioon, jossa seikkailee tulievämeriahven. Animaatio on supersuuri hitti. Jopa niin suuri, että yhteiskunta on siirtänyt huomionsa tulievämeriahveniin ja näiden kalastus yritetään kieltää.

Samaan aikaan Kudulandissa – jossa tulievämeriahventen pyynti on elintärkeä elinkeino – tärkeän miehen vaimo kidnapataan ja Ankardo lähtee siskonsa lapsen kanssa tutkimaan tapausta. Tapahtumilla on selkeä yhteys.

Yhteiskuntakritiikki on albumissa sarjatulella. Osansa kettuilusta saavat niin populistiset ympäristönsuojelijat kuin myös vallankahvaa pitelevät kapitalistiset Belgamburgin johtajat.

Erityisesti pidin sarjakuvan tavasta ruotia hahmoista olennaisimmat asiat. Esimerkiksi Ankardon juopporetkumaisen ystävän vaimosta sanotaan vain tämän haluavan eron kolme kertaa päivässä, ja tämän miehen toteavan tästä asiasta vain ”onhan se aika raskasta”.

Kaikille tämä sarjakuva ei sovi, sillä se on varsin suorasanainen albumi. Itse kiinnitin huomiota muun muassa n-kirjaimella alkavaan sanaan siirtomaa-asukeista. Rasistisia eläinhahmoja en kuitenkaan ainakaan minä ottanut vakavasti juuri niiden luonteen takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.