Marja-Liisa Heino: Astuit väärään autoon

Osta kirja itsellesi

Marja-Liisa Heinon neljäs romaani Astuit väärään autoon on rikosromaani, mutta mikään tusinadekkari se ei ole. Pääosissa on kaksi kunniansa ja häpeänsä kanssa taistelevaa miestä. Karli Eerola on rikosylikonstaapeli Nokian poliisilaitoksella. Hänen isänsä Rafael on kuuluisa romanilaulaja, mutta Karlin on kasvattanut isoisä, romani hänkin ja hurskas kristitty. Otto-Petteri Saarinen on taas seksuaalirikollinen, joka on juuri vapautunut vankilasta. Otto-Petterin lapsuus on ollut karu ja kova, ja ongelmat oman heräävän seksuaalisuuden kanssa ovat ajaneet hänet rikolliselle tielle, raiskaajaksi.

Kirjan alussa poliisit löytävät raa’asti yliajetun ruumiin. Vainajan kasvot ovat tuhoutuneet yliajossa, mutta taskussa olevien henkilöpaperien perusteella hänet todetaan Otto-Petteriksi. Kerronta tapahtuu sitten usealla tasolla ja eri ajoissa; välillä käydään sekä Karlin että Otto-Petterin menneisyydessä. Muutamia hämäriä kohtia lukuunottamatta tarina kulkee kuitenkin jouhevasti. Fiktion taustalta löytyy mielenkiintoisesti todellisia tapahtumia, keskeisimpinä niistä kuuluisa Nokian vesikriisi.

Rikosjuoni tuottaa kirjan lopussa muutamia ihan jännittäviä yllätyksiä, mutta mielenkiintoisinta on nähdäkseni kuitenkin itse kerronta. Jos olenkin aikaisemmin syytellyt suomalaisia dekkareita liiasta selittelystä, niin Heinon kirja ei tähän kuoppaan lankea. Lukija saa mielessään täydentää kertomusta ja kuvittaa henkilöiden erityispiirteitä. Epäselvyydestä ei kuitenkaan ole kysymys. Lisäksi etenkin Karlin ja romanitapojen kuvaus on mielenkiintoista.

Hiukan keskitasoa vaativampi tämä kirja on, mutta uskallan suositella.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.