Brian Klaas: Corruptible : Who gets power and how it changes us

Corruptible

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Näinä aikoina ei voi välttyä ajatukselta, että johtajiksi päätyy usein aivan väärät ihmiset. Vallankahvassa tuntuu riittävän epäpäteviä ja korruptoituneita oman edun tavoittelijoita, joten onkin aika kysyä: korruptoiko valta, vai päätyykö valtaan alunperinkin epäkelvot yksilöt? Vai ovatko ongelmana sittenkin intituutiot itsessään ja suuri yleisö, joka antaa vallan väärille ihmisille vääristä syistä?

Sosiologi Brian Klaasin kirja perkaa kiinnostavaa aihetta ansiokkaasti. Kirjan pohjana toimivat haastattelut, joita Klas on urallaan tehnyt jo satoja. Usein haastateltavat ovat ihmisiä jotka ovat päässeet yhteiskunnan huipulle, mutta kuten kirja osoittaa, vallasta voi humaltua myös yhteiskunnan alemmilla askelilla.

Kirjassa päästäänkin tapaamaan varsin värikkäitä henkilöitä. Mainittakoon heistä vaikkapa Jean-Bédel Bokassan elegantti tytär Marie-France. Bokassa oli Keski-Afrikan tasavallan presidentti ja hän tuli aikoinaan tunnetuksi paitsi siitä, että hän syötti vihollisensa krokotiileille, niin myös siitä, että hän oli todennäköisesti kannibaali. Vaikka kirjassa viitataankin lukemattomiin tutkimus­tuloksiin, kirja loistaa juuri siinä, että Klaas on loistava tarinankertoja, ja vallan väärinkäytöstä jos mistä löytyy paljon dramaattista kerrottavaa.

Kirjan esittelemät tosiasiat ovat suhteellisen masentavaa luettavaa. Valtaa himoitsevat ja sitä itsekkäästi käyttävät todellakin päätyvät toden­näköisem­min valtaan, ja valta-asema tekee heidän käytöksestään vielä entistäkin pahem­paa. Lyhyesti voisi todeta, että yli-itsevarmuus palkitaan. Epäpätevät mutta itsevarmat ihmiset saavuttavat helpommin korkean statuksen ja näin käy helposti jopa silloin kun muut ihmiset tajuavat, että tuo itsevarmuus ei perustu todellisiin näyttöihin.

Ongelma ei kuitenkaan ole vain se, että itsevarmat mutta epäpätevät öykkärit pääsevät helpommin valtaan. Klaas viittaa professori Dacher Keltneriin, joka painottaa, että myös altruismi, pätevyys, luotettavuus ja ystävällisyys auttavat ihmistä nousemaan valtaan. Paradoksi on kuitenkin siinä, että valta todellakin korruptoi ja ennen pitkään se usein tuhoaa ne ominaisuudet, joiden ansiosta ihminen pääsi alunperin valtaan. Valta-asema ikään kuin surkastuttaa tietyt taidot.

Vallassa olevan ihmisen ei yksinkertaisesti enää tarvitse välittää mitä muut ajattelevat hänestä, ja myös kyky tuntea empatiaa muita ihmisiä kohtaan alkaa heiketä, KIaas kirjoittaa. Heistä alkaa helposti tuntumaan siltä kuin säännöt eivät enää päde heihin, ja käytöksestä tulee sitä myöten impulsiivi­sempaa. Klaas myöhemmin kirjassa toteaakin, miten yhteiskunnan kamppail­lessa korruptiota vastaan, huomiota kannattaisi kiinnittää nimenomaan johtajien käyttäytymiseen, eikä niinkään alaisiin. Huonot johtajat ensinäkin saavat aikaan enemmän vahinkoa kuin alaisensa, ja toisekseen he toimivat muille ihmisille huonona esimerkkinä. Korruptoitunut ja huono johtaja luo ympärilleen negatiivisen ympäristön.

Ikävä kyllä, ihmisillä on myös taipumusta valita valtaan huonoja ihmisiä. Jo Plato kuvaili dialogissaan Valtio niin kutsuttua hölmöläisten laivaa, jota ohjaa epäpätevä kapteeni, koska hän nyt sattuu olemaan muita matkustajia pidempi ja vahvempi. Platon huomiossa on vinha perä. Ihmisillä todella on taipumus valita johtajansa ulkoisten piirteiden avulla. Maskuliiniset piirteet vetoavat. Valitsemme johtajaksi mielummin pitkiä kuin lyhyitä miehiä, mielummin miehiä kuin naisia ja ennen kaikkea ihmisiä jotka muistuttavat eniten meitä itseämme.

Miksi ihmeessä näin? Tutkimusten mukaan esimerkiksi naiset ovat johtajina vähintään yhtä päteviä kuin miehet, ja heillä on myös vähemmän taipumusta despoottiseen käytökseen kuin miehillä. Miehillä ei siis oikeastaan pitäisi olla mitään etua sukupuolestaan johtajia valittaessa, mutta selkeästi näin kuitenkin on. Klaas viittaa mielenkiintoiseen tutkimukseen. Paitsi että masku­liiniset piirteet viehättävät johtajissa, ne vetoavat ihmisiin aivan erityisesti kriisien aikaan. Kenties kivikautisessa metsästäjä­menneisyydessämme raamikkuudesta olikin johtajalle etua, mutta nyky-yhteiskunnassa johtajan ulkonäkö ja machon elkeet vievät herkästi huomiomme paljon tärkeämmistä ominaisuuksista, Klaas miettii.

Eräs kiinnostava seikka on syytä vielä nostaa esiin. Klaas korostaa miten tärkeää yhteiskuntana on tarkkailla minkälaisia ihmisiä ylipäätään rekrytään auktoriteettiasemiin. Esimerkiksi Klaas nostaa Yhdysvaltain hallituksen vuonna 1997 lanseeraaman 1033-ohjelman, jonka tarkoituksena oli päästä eroon sotavarusteiden ylijäämästä tarjoamalla niitä poliisille. Tämä johti siihen, että aivan pienilläkin amerikkalaiskaupungeilla saattaa olla käytössään armeijan kuljetusvaunuja, aseita ja joissakin tapauksissa jopa tankkeja. Sitä mitä on saatu on myös hanakasti haluttu ottaa käyttöön.

Tämä on johtanut muutokseen siinä minkälaisena itse poliisityö nähdään. Absurdi esimerkki on Doraville; 10 000 asukkaan unelias pikkukaupunki, jonka aggressiivisella videolla poliisilaitosta mainostetaan Punisher-sarjakuva­hahmon logolla, panssaroidulla miehistönkuljetusvaunulla ja savukranaateilla, samalla kun taustalla pauhaa Dopen kappale Die Motherfucker Die. Hyvällä syyllä voi kysyä, minkälaisiin ihmisiin tuollainen rekryvideo todennäköisemmin uppoaa? Poliisivoimien militarisoituminen näkyykin siinä, että entisiä sotilaita on alettu palkkaamaan poliisivoimiin entistä enemmän.

Poliisiväkivalta puhututtaa Yhdysvalloissa, mutta Klaas argumentoi, että nykyiset toimet jossa keskitytään poliisien tarkempaan valvontaan ja haalari­kameroiden käyttöön on vähemmän tehokasta kuin miettiä minkälaiset ihmiset ylipäätään päätyvät poliisiksi. Ehkä ei niinkään kannata muuttaa yliaggressiivisia poliiseja, jotka näkevät itsensä sotureina, vaan pohtia miten työhön saataisiin houkuteltua vähemmän aggressiivisia ihmisiä alunperinkin. Klaasin mielestä Uusi-Seelanti näyttää tässä tietä. Sen humoristisessa poliisi­rekryvideossa seikkailevat naiset ja vähemmistöt, jotka ottavat kiinni naisen käsilaukun varastaneen suloisen koiran. Mainoksen slogan ”välitätkö tarpeeksi ollaksesi poliisi” kertoo hyvin erilaisesta suhtautumisesta poliisityöhön.

Kirjassa on niin paljon tällaisia mielenkiintoisia esimerkkejä, että oli suorastaan vaikea miettiä mitä nostaisi esiin tähän arvosteluun. Aiheesta on toki kirjoi­tettu paljon muuallakin, mutta Klaas tarjoaa aiheeseen tuoreinta tutkimus­tietoa ja ennen kaikkea mehukkaita henkilötarinoita, jotka tuovat kirjan teemat lukijaa lähelle. Kirjan loppupuolella Klaas puhuu myös paljon konkreettisista keinoista joilla voimme kamppailla huonoa johtajuutta vastaan, mistä on toivottavasti hyötyä ihmisille, jotka joutuvat työnsä puolesta miettimään näitä asioita. Corruptible on sen verran vetävästi kirjoitettu tapaus, että se on todennäköisesti vuoden tietokirjojen joukossa. Suosittelen siis lämpimästi!

Kirja julkaistaan syksyllä 2022 suomeksi nimellä Pahan valta: kuinka se muuttaa meitä kaikkia.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 995 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...