Emma Cline: Daddy

Daddy

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yhdysvaltalainen kirjailija Emma Cline tuli lukevalle yleisölle tutuksi viime vuonna suomennetulla esikoisromaanillaan Tytöt, jonka tapahtumat pohjautuivat todellisuuteen eli Charles Mansonin nuorista naisista koostuvaan ”perheeseen”. Nyt Cline lähestyy meitä kymmenellä novellillaan ja onnistuukin siinä kerrassaan mainiosti.

Clinen novellit kuvaavat osuvasti, mutta aika lailla pessimistisesti, amerikkalaisuutta, unelmia ja ehkä myös sitä kuuluisaa amerikkalaista unelmaa. Kokoelman avaus, Vain valkeata joulua, kertoo novellien tapaan tehokkaasti tiivistettynä kalifornialaisperheen joulusta: kolme keskenään hyvin erilaista aikuista lasta kokoontuu jouluksi vanhempiensa luo. Koska eletään Kaliforniassa, joulu ei ole tietenkään pohjoismaisen valkoinen, vaan tarinan alussa äiti lilluu ulkoporealtaassa lueskellen true crime- ja self help -kirjoja. Perheen lapsiin on asetettu paljon odotuksia, mutta varsinkin kuopus Sasha on jättänyt ne toteuttamatta: hän seurustelee varatun miehen kanssa ja maksattaa vanhemmillaan päämäärättömiä opintojaan. Kuitenkin vanhemmat yrittävät parhaansa mukaan luoda joulun henkeä valoköynnöksillä ja hupsuilla lahjoilla. Jopa perheen vanha koirakin elää kituuttaa surkeassa kunnossa sydämentahdistaja rinnassaan, mutta kukaan ei raaski viedä sitä viimeiselle piikille.

Samantapainen isän ja lapsen suhde esiintyy myös novellissa Friedmanin poika, jossa George-isä yrittää niellä pettymystään poikansa Benjin suhteen. Tässäkin tarinassa Benji on käyttänyt isäänsä lähinnä maksumiehenä ja on sitten tehnyt enemmän tai vähemmän keskinkertaisen, jollei suorastaan huonon, elokuvan, jota hän reteänä esittelee valituille ystävilleen sekä Georgelle ja tämän ystävälle, kuuluisalle Williamille.

Eniten minua kuitenkin ehkä kosketti kokoelman ainoa minä-muodossa kirjoitettu novelli, Marion, joka käsitteli tihentyvän tunnelman kautta kahden nuoren tytön ystävyyttä, sen täyttymystä ja lopussa vääjäämättä seuraavaa pettymystä.

Pidin tästä kirjasta kovasti, vaikka se oli todellakin melko pessimistinen ja tummasävyinen. Tai sitten juuri siksi. Sen ihmiskuvakaan ei ollut kovin idealistinen vaan enemmänkin kyyninen: nämä henkilöt, joka popsivat rauhoittavia ja mielialalääkkeitä, polttavat ruohoa ja nuuskaavat kokaiinia, eivät koskaan saavuta sitä, mistä ovat unelmoineen ja mitä ovat elämältä odottaneet. Elämä vain kulkee ohi, tarjoaa ehkä käännekohtia, mutta niissäkin on vaikea tehdä oikeita valintoja.

Jollain tavalla Clinen henkilöiden yllä on jyrkkiä varjoja ja armottomia valoja aivan kuin Edward Hopperin maalauksissa: kaiken yllä leijuu jokin outo surumielisyys ja jopa toivottomuus. Cline on mestarillinen kertoja, ja toivon hänelle laajaa lukijakuntaa myös täällä Suomessa. 

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...