Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pyöräilyssä domestique on apuajaja, jonka tehtävänä on auttaa joukkueen ykköskuskia menestymään. Apuajaja käy hakemassa ruokaa ja juomaa huoltoautolta ja antaa vetoapua, jotta ykköskuski voi säästää voimansa loppukiriin. Vaatimattomalta vaikuttava työ on haastavaa ja vaikeaa ja kunnon domestique on arvokas työkalu, vaikka palkintokorokkeella ei koskaan juhlikaan.
Tässä kirjassa tarinansa kertoo englantilainen Charly Wegelius, joka teki noin kymmenen vuoden uran apukuskina pääasiassa italialaisissa pyöräilytalleissa. Suomi ei ole mikään pyöräilymaa, joten mies lienee Suomessa pääasiassa tuntematon, mutta ainakin sukunimi soittaa kelloja. Charlyn isä on Christopher Wegelius, Suomen historian menestynein esteratsastaja ja SKOP:n pankkisotkuista tuttu mies.
Englantikaan ei ollut aikaisemmin mikään maantiepyöräilymaa, joten englantilaisena ei ole helppo hypätä mukaan eurooppalaiseen ammattilaistalliin, mutta niin vain Wegelius onnistuu saavuttamaan tavoitteensa. Ammattilaisura aukeaa lopulta kunnolla legendaarisessa Mapei-tallissa, jolla oli rahaa ja suuria tavoitteita. No, tällaisen alun jälkeen ammattilaispyöräilyn karu maailma iskee tietysti silmille ankarasti, kun Mapein lopettamisen jälkeen Wegelius vaihtoi vähän köyhempään talliin.
Mikään voittajatyyppi Wegelius ei juniorivuosiensa jälkeen ollut. Voittamisen paineet olivat yksinkertaisesti liikaa, mutta Wegelius löysi onnensa apuajajan paikalta, muiden auttamisesta. Tällainen vähän viisto näkökulma ammattilaisurheiluun oli virkistävä ja mielenkiintoinen: Wegeliuksen tarina ei ole perinteinen Rocky-kaavan “menestys, epäonnistuminen ja huikea nousu voittoon”.
Kirja onkin melkoista kärsimystä pitkin matkaa, ja sikäli sopii erinomaisesti suomalaiseen mielenmaisemaan. Mitä on urheilu, etenkin kestävyysurheilu, ilman tuskaa ja kärsimystä? Domestique on vähän turhankin negatiivinen kirja, totta puhuen – kirja ei ole kovin pitkä, mutta aika raskasta luettavaa se paikoin oli. Ehkäpä kärsimyksistä olisi voinut tiivistää vähän.
Dopingista kirja ei juurikaan puhu. Wegelius ei omien sanojensa mukaan itse käyttänyt EPOa, toisin kuin jotakuinkin kaikki muut ammattipyöräilijät: hän ei luonnostaan korkeiden veriarvojensa vuoksi voinut. Aika ikävä tilanne sinänsä, sillä ilman EPOa Wegelius olisi varmasti menestynyt paremmin luontaisten ominaisuuksiensa vuoksi, kun nyt niistä seurasi vain heikompi kilpailuasema ja vaikeuksia dopingtestauksessa.
Maantiepyöräilystä ja urheilijoiden omaelämäkerroista kiinnostuneille Domestique on puutteistaan huolimatta kiinnostavaa luettavaa, sillä Wegelius on varsin suorasanainen kaveri, joka antaa kirjassa palaa, kirosanat vain lentelevät. Näkökulma on varmasti uudenlainen, etenkin jos ei ole pyöräilyyn suuremmin perehtynyt.
