Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nyt kun Turkin vaalit on ohi ja maailma jälleen kerran ihmettelee Erdoğanin voittokulkua, on hyvä aika tutustua Ersin Karabulutin muistelmaan Drawing on the Edge, joka valaisee hienosti Turkin nykytilaa. Karabulut on Turkin tunnetuimpia sarjakuva- ja pilapiirtäjiä, mutta tämä ammatinvalinta ei todellakaan ole niin harmiton kun voisi ensisilmäyksellä kuvitella. Erdoğan tunnetusti ei suhtaudu itseensä suunnattuun pilkkaan ja kritiikkiin kevyesti, mistä on hyvä osoitus se tapa, jolla Turkin lehdistö hyökkäsi myös Ville Rannan pilapiirrosta kohtaan.
Tästä herkkänahkaisuudesta voisi kuvitella, että turkkilaisessa kulttuurissa ylipäätään ei pilakuvia pitkälle arvosteta, mutta se ei aivan pidä paikkaansa. Yllättäen sarjakuvassa käy ilmi, että Turkissa on vanhastaan vahva poliittisen satiirin kulttuuri, jossa ei ole epäröity tehdä pilaa tunnetuista poliitikoista. Maassa on myös ilmestynyt lukuisia puhtaasti pilapiirroksille omistautuneita lehtiä. Miten sitten Erdoğan on onnistunut nousemaan asemaan, jossa hän alkaa olla kaiken kritiikin yläpuolella on hyvä kysymys, johon sarjakuva pyrkii myös vastaamaan.
Tässä muistelmiensa ensimmäisessä osassa Karabulut kertoo lapsuudestaan, jossa oli alusta alkaen selvää, että hänen unelma-ammattinsa on olla sarjakuvapiirtäjä. Nuorelle Karabulutille näissä toiveissa ei ole vielä mitään poliittista, mutta itsekin taiteellinen isä ymmärtää pojan haaveiden vaarat jo varhain. Turkin kahtiajakautuneisuus maallistuneisiin ja konservatiivisiin muslimeihin tulee hyvin esille perheen köyhällä asuinalueella, jossa taiteelle ei löydy sijaa. Sarjakuva syventyy hetkeksi myös isän kokemuksiin 70-luvulla. Nämä karut kokemukset osoittavat, miten väkivaltaisuudet ovat jättäneet pitkät jäljet Turkin kahtiajakautuneeseen yhteiskuntaan, joka löytää lopulta turvaa “vahvan johtajan” ikeestä.
Vakavista sävyistä huolimatta sarjakuvan ensimmäinen puolisko on enimmäkseen hulvatonta luettavaa. Isä lähettää Karabulutin ostamaan olutta lähikaupasta ja varoittaa, miten pojan pitää olla varovainen ettei pullojen kilahtelu kuulu uskovaisten naapureiden korvaan. Pistä lapsi asialle ja mene itse perässä. Kaikki menee tietysti täydellisesti pieleen, ja lopulta oluet leviävät fanaatikkoperheen ovenkynnykselle asti. Ei ole yllätys, että pilapiirtäjänä tunnettu Karbalut onnistuu tekemään erinomaisen hauskaa sarjakuvaa.
Sävy kuitenkin vakavoituu ikävuosien kertyessä. Kun Karabulut vihdoin pääsee vakituiseksi piirtäjäksi pilapiirroslehteen, on kuin taivaan portit olisi avautuneet. Naisseuraa riittää ja olo on muutenkin kuin voittajalla. Vasta vähitellen Karabulut alkaa ymmärtämään, mitä työ oikeasti merkitsee ja minkälaisia riskejä siihen liittyy. Erdoğan ei ole kuin aikaisemmat poliitikot, se käy päivä päivältä selvemmäksi. Karabulut onnistuu taitavasti tuomaan sarjakuvaansa oikeasti painostavaa tunnelmaa, mutta pahin on tietysti vasta edessä. Tämä muistelmien ensimmäinen osa loppuu noin kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, joten lukija voi jäädä vain voimattomana odottamaan mihin tässä vielä oikein päädytään.
Drawing on the Edge on poikkeuksellisen toimivaa sarjakuvaa. Se on hauska, se on hirvittävä, samaistuttava ja koskettava, ja siinä samassa se myös sivistää lukijaansa Turkin lähihistoriasta. Kaiken kruunaa Karabulutin persoonallinen ja yksityskohtainen piirrosjälki, josta selkeästi näkee hänen taustansa pilapiirtäjänä. Drawing on the Edge on sen verran näppärä kokonaisuus, että sillä on hyvät mahdollisuudet päästä vuoden sarjakuvaksi. Harmi kyllä sarjakuvaa ei voi toistaiseksi lukea englanniksi muuta kuin sähköisenä versiona, mutta nähtävästi kaikkea ei voi saada.
