Hannamari Ruohonen: Eläinten kaupunki matkustaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eläinten kaupunki on lähtenyt liikkeelle! Eläinten kaupunki -kirjasta tutut eläinhahmot ovat tällä kertaa matkustamassa. Kirjassa nähdään laiva, lentokenttä ja lentokone, etelän uimarannat ja vedenalaiset näkymät, safarimatkat ja vuoristolomat. Kirja on Ruohosen edellisten kirjojen tapaan pelkkää kuvaa, lukuunottamatta alun esittelytekstejä. Pallo tarinoiden suhteen on siten kirjan lukijalla, kuvitus antaa toki runsaasti langanpäitä, joista lähteä kerimään juttuja.

Tyyli on tuttu edellisistä kirjoista ja edelleen yhtä kiehtova. Kuviin mahtuu monenlaista tunnelmaa ja tilannetta, ei pelkästään leppoisaa lomalla loikoilua, vaan myös surua ja tyytymättömyyttä. Mitä tuumii safarilla paviaani, kun turistit tulevat tallaamaan kasvimaata? Kuvituksesta syntyy monta tarinaa kekseliään lukijan käsissä.

Aikaisemmat Eläinten kaupunki -kirjat puhkilukeneille uusi kirja on virkistävä tuulahdus, joka tarjoaa uutta luettavaa. Jos aikaisemmat kirjat eivät ole tuttuja, alkuperäinen on kolmikosta yhä paras, mutta tämäkin on mainio tapa aloittaa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...