Hannamari Ruohonen ja Mila Teräs: Ensilumi

Ensilumi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja oli mennyt minulta tyystin ohi, vaikka myönnän kyllä, etten kovin tarkkaan kuvakirjojen tarjontaa seuraakaan. Kuvakirjojen aika on omien lasten kohdalta auttamattomasti ohi! Kannattaisi näemmä seurata, kuvakirjoissakin tehdään vaikka mitä mielenkiintoista. Onneksi Ensilumi voitti Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnon ja tuli sitä kautta tutuksi.

Kirja kertoo Tuiskusta, joka seuraa vaarinsa valmistautumista taitoluistelunäytökseen. Kun vaari ompelee kirjavaa paljettihamettaan kasaan, Tuisku kysyy vaarilta onko tämä mies vai nainen. Vaari kertoo vanhempiensa luulleen häntä pojaksi, mutta nyt vaarina hän uskaltaa vihdoin sanoa ääneen olevansa nainen. Niinpä vaarista tulee Tuiskullekin mummo.

Ensilumi on silkkaa positiivisuutta ja hyvä niin. Transsukupuolisuuteen liittyy usein kaikenlaista ulkopuolelta tulevaa hankausta, mutta sen paikka ei ole tässä lastenkirjassa. Tässä Tuiskun mummi tukee ja kannustaa puolisoaan ja ulkopuolisetkin ihastelevat vaarin esiintymisasun kauneutta.

Mila Teräs on taitava ja hienotunteinen kirjoittaja. Hän on ennenkin käsitellyt sukupuolivähemmistöjä ja identiteettikysymyksiä taiten muun muassa Amiraali-kirjassaan. Tässäkin hän tekee erinomaista työtä, tekstissä on kaunista runollisuutta. Pienenä näppäränä yksityiskohtana lapsenlapsi, Tuisku, jää tyystin sukupuolittamatta. Hyvä niin.

Hannamari Ruohosen kuvitukset ovat minulle tuttuja ennen muuta sanattomista Eläinten kaupunki -kirjoista, joita luin omien lasteni kanssa. Tässä kirjassa kuvitustyyli on erilainen, ei ihan omaan makuuni istuva, mutta kuvituksen värikkyys istuu aiheeseen kuitenkin erittäin hyvin. Hauskana yksityiskohtana kannessa Tuiskun pitkässä tupsupipossa on translipun väritys.

Ensilumi on aiheensa puolesta arvokas kirja ja sikäli ehdottomasti Punni-palkintonsa ansainnut. On hienoa, että transsukupuolisuutta nähdään tällä tavoin positiivisessa ja mutkattomassa valossa.

Muistatko, miltä kuulostaa ensilumi?
Se, kun pienet hiutaleet rohisevat, kohisevat, kumisevat?

Silloin voit kuulla,
kuinka lumi pyyhkii altaan
kaiken entisen

ja miten syksy kääntyy talveksi
kuin uusi sivu aukeaisi.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...