Annika Grahn ja Eija Mäkinen: Esko Roine

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Esko Roine on juuri täyttänyt 70 vuotta syyskuun alussa 2014. Erittäin sopiva tilaisuus tarjota koko kansalle luettavaksi monenlaisiin rooleihin taipuvan näyttelijän sekä myös teatterin johtajana toimineen miehen muistelmat.

Esko syntyi Roineen näyttelijäperheen nuorimmaisena, joten hän näki usein vanhempansa myös näyttämöllä – sekä harjoituksissa että näytöksissä. Uranvalinta lienee ollut melko selvä, vaikka huonojakin puolia toki löytyi. Muistelmissaan hän kertoo selviytymisestään armeijasta omalla mentaliteetillaan sekä hulvattomista teatterikoulun ajoista. Kirjassa on haastateltu myös perhettä, tuttavia ja kanssanäyttelijöitä, joilla on kaikilla jotakin kerrottavaa Eskosta.

Ainakin hän on ajoituksen mestari lavalla, mahtava tarinoitsija aiheesta kuin aiheesta sekä pystyy omaksumaan lähes roolin kuin roolin – on sen sitten esittänyt ensimmäisenä Suomessa vaikka kuinka rakastettu ja pidetty näyttelijä, jonka seuraajana on ollut taatusti vaikea toimia.

Huumori ja hauskanpito ei ole jäänyt pois kirjastakaan, mutta hän palaa myös elämänsä kipeisiin asioihin. Ensimmäinen avioero rikkoi perheen ja erotti lapset toisistaan, joka on näkynyt ihmissuhteissa pitkään. Onneksi hän tapasi naisen, joka on jaksanut hänen rinnallaan ja kommentoi välillä jopa hieman lakonisesti Eskon maailmoja syleileviä ajatuksia. Kirjassa käydään läpi hänen kausiaan myös teatterin johtajana, joka ei varmasti ollut helppoa. Kuten aina Suomessa, myös kesäteatterilla on ollut miehen elämässä iso osansa.

Kaikkinensa kirja on osa suomalaista teatteri- ja tv-kulttuuria, suorastaan unohtumaton osa. Esko Roineen näyttämöllä tai vaikkapa tv:ssä nähnyt ei helpolla hänen näyttelijäntyötään ja muuntautuvuuttaan unohda. Mies on tehnyt jo rankan työn, mutta eläkkeelle? Eihän toki, vielä menee noin 250 näytöstä kepeästi vuodessa. Miksi jättää työ, joka on niin mukavaa?

Nämä muistelmat valottavat Roineen henkilökohtaista elämää monelta eri taholta sopivasti mielenkiinnon säilyttäen. Mukana on autenttisia henkilökohtaisia valokuvia sekä tietysti roolikuvia. Kirjan loppuun on koottu eri tehtävät näytelmissä, tv:ssä sekä mahdolliset muut työt. Suosittelen kaikille, jotka joskus ovat katsoneet vaikka tv-sarja Reinikaista – kuka olikaan legendaarinen ylikomisario Rautkallio?

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...