Maiju Pohjola: Ettei yötä enää

jotakin ehkä tietäisin,
H41+4, I-para. Tullut säännöllisten supistusten vuoksi. Kertoo

supistuksia tulevan noin 5 min välein.
olinhan siellä minäkin

Haminalainen runoilija Maiju Pohjola (s. 1990) törmäyttää teoksessaan erilaisia kirjoituksia käsitellääkseen synnytystä, synnytyksen jälkeistä masennusta ja äitimyytin kiemuroita. Kun runossa vierekkäin asettuvat ylle siteeratun esimerkin tapaan Vänrikki Stoolin tarinat ja kliininen lääkärikieli, tavoitetaan jotain kiinnostavaa.

Kokoelma liikkuu ajassa ennen ja jälkeen synnytyksen. Sen unipäiväkirjat piirtävät uuvuttavaa kuvaa lapsivuodeajan loputtomasta väsymyksestä. Kirja kuvaa synnytykseen ja äitiyteen kytkeytyvää väkivaltaa eri näkökulmista. On synnytykseen liittyvä leikkaaminen ja kajoaminen, toisaalta ”läimit kasvojasi ettet lasta / hän itkee kuin tulisi osutuksi”.

Erilaiset tekstilajit ja rekisterit kolisevat vastakkain mielenkiintoisilla tavoilla. Ettei yötä enää tarjoaa yllätyksiä, oivalluksia ja kiinnostavia havaintoja. Äitiyden vaikeudesta on hyvä puhua ja siitä, mitä yhteiskunnan äitipuheen taustalla on, ja tähän keskusteluun tämä runokokoelma ottaa kantaa raikkaasti.

Pohjolan esikoiskokoelmaa Lautuma (2020) olen vasta selaillut, mutta siihenkin on selvästi syytä perehtyä.

kertaan kerroksia, käyn läpi mutta päivässä ei ole tiehyttä tälle
huuhdon valkoista kohinaa
jatkuvalla toistolla, olla, alla

kaikki kuvat jotka jäivät liimaamatta
lapsuuteni modeemi, yhdistämisäänet