Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Sijainti, sijainti, sijainti, sanovat kiinteistövälittäjät. Maantieteelle emme voi mitään, vastaavat historioitsijat.”
Niin. Kuten maantiede on vaikutusvaltamme ulkopuolinen asia, ei ihmisellä myöskään ole osaa tai arpaa siihen, mihin sattuu syntymään.
Nuorille rakastavaisille, Saeedille ja Nadialle, ei syntymäpaikkoja arvottaessa ole osunut niitä voitokkaimpia arpalippuja, vaan he elävät keskellä sisällissodan uhkaa, jossakin missä koti saattaa koska tahansa muuttua kuolemanloukuksi, kotimatka siksi viimeisimmäksi.
Saeedin ja Nadian nimettömässä maailmassa, jossakin Lähi-idässä olettaisin, ikkunat herättävät pelkoa; ne ovat rajapintoja, eivät kykene pysäyttämään pienintäkään luotia, voivat muuttua sirpaleammuksiksi. Kuolema tulee todennäköisimmin juuri ikkunasta. Mutta sitten on myös ovia. Toisin kuin ikkunoista, ovista on alkanut liikkua uudenlaisia huhuja. Kuulopuheita ovista joiden kautta on mahdollista astua jonnekin täysin uuteen, erikoisovista jotka vievät avaajansa pois tästä kuolemantuoksuisesta maasta. Taikauskoa, sanovat monet vilkuillen kuitenkin oviaan uusin silmin. Entäpä jos?
Niin myös Saeed ja Nadia lähtevät omalle vaellukselleen. Availevat ovia, astuvat uusiin maailmoihin. Lähteminen ei kuitenkaan ole helppoa, päinvastoin.
”Lähtemällä maanpakoon ihminen murhaa elämästään kaikki ne, jotka jäävät jälkeen.”
Mohsin Hamidin Exit West on hieman kummallinen kirja, sekoitus poliittista fiktiota ja maagista realismia. Niin ajankohtainen pakolaiskriiseineen kaikkineen, että miltei hirvittää, tismalleen tätä päivää ja sitten ei kuitenkaan. Teosta lukiessani huomasin usein pohtivani, kuinka siihen oikeastaan olisi suhtauduttava. Onko kyseessä ainoastaan Hamidin luoma utopia vai kuinka lukijan noihin ihmeellisiin oviin, eräänlaisiin portaaleihin, olisi suhtauduttava? Kuinka kirjailija itse kokee pakolaisuuden ja siihen liittyvät kysymykset?
Ensimetrien herättämistä ennakko-odotuksista huolimatta teos ei herättänyt minussa erityisen suuria tunteita. Luulen sen johtuvan päähenkilöhahmoista, jotka jäivät jotenkin etäisiksi syystä tai toisesta. Heidän tarinassaan ei vain ollut sitä jotakin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en suosittelisi kokeilemaan. Otteessaan se piti, enkä missään vaiheessa harkinnut kirjan kesken jättämistä. Hieman poliittisempi ihminen ehkä innostuu tästä mielihyvin. Saavutettu Man Booker Prize -ehdokkuus kertoo niin ikään jotakin.
