Bryan Cairns, Jeannine Dillon ja Gary Susman: Friends Forever : The One About the Episodes

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Se on vain sarja… Mutta oliko se todella? Frendit-sarjaa katsotaan vielä 25 vuotta myöhemmin ja se naurattaa aina uudestaan ja uudestaan. Komediasarja on silti lämminhenkinen ja sopii kaikille. Vaikka sarjassa on nyt vanhentuneita käsityksiä, oli siinä myös aivan uusia ja mullistavia aiheita, joita ei muissa sarjoissa oltu aikaisemmin käsitelty. Ennen Frendejä komediasarjat olivat hyvin perhekeskeisiä (Perhe on pahin, Perhe on paras, Full House, Alf ja niin edelleen). 1990-luku toi esille sinkkukulttuurin, joka ei ollut vain vaihe – siitä tuli elämäntapa.

Frendeistä teki ikimuistettavan myös sen taattu laatu, joka kesti kymmenen kautta, sekä täydellisestä lopusta, joka oli sekä hieno että herkkä. Jo 25 vuotta sarjaan on toivottu jatkoa, mutta siihen ei ole ollut tarvetta, koska sarja loppui niin hyvin.

Mutta nyt 25-vuotisjuhlan kunniaksi tehdään vielä yksi jakso, ja sitä odotellessa on hyvä muistella sarjaa ja sen historiaa. Friends Forever -kirjassa käsitellään sarjan koko historia sen ensimmäisestä ideasta ja rakastettujen hahmojen kehittymisestä aina lavastuksiin asti. Jokainen kausi käydään läpi ja suosituimpia jaksoja tarkemmin. Välissä on hauskoja knoppitietoja, kuten Joeyn oikea ja feikki CV. Friends Forever viihdyttää etenkin sarjan faneja ja niitähän riittää.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 082 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...