Michio Kaku: The Future of the Mind : The Scientific Quest to Understand, Enhance, and Empower the Mind

The Future of the Mind

Osta kirja itsellesi

Michio Kakun The Future of the Mind : The Scientific Quest to Understand, Enhance, and Empower the Mind on vuonna 2014 julkaistu teoreettisen fyysikon kirjoittama populaari tietokirja tieteen löydöksistä koskien ihmisten aivoja.

Kirja käy läpi koko aivotutkimuksen historian, teorian ja nykyisen aivoja käsittelevän tutkimuksen, jopa ne tutkimukset, jotka yrittävät todistaa kahta päinvastaista teoriaa. Melkein jokaisen kappaleen lopussa esitellään tieteellisiä teorioita ja spekulaatioita siitä, mitä voi tapahtua, jos jokin uusi tutkimus saadaan tehtyä ja miten sen tuloksia voidaan soveltaa arkipäivään. Vaikka luulin tietäväni kaiken aivoista, tässä oli runsaasti uutta ja kiinnostavaa tietoa.

Kakun ote on äärimmäisen luonnontieteellinen, joten jopa uskonnollisuuskin osoitetaan tässä kirjassa puhtaasti neurologiseksi ilmiöksi, eikä miksikään erikoiseksi henkisyydeksi. Sielua ei ole olemassa, aivomme ovat vain evoluution muodostamia todella monimutkaisia lihaklönttejä, joitten salaisuudet alkavat päivä päivältä hävitä, kun uusia tutkimustekniikoita kehitetään.

Uusi asia on kirjailijan oma teesi siitä, mitä älykkyys tarkoittaa. Kakun mukaan älykkyys on kohteen kyky luoda lukuisia simulaatioita mielessään ja toimia näitten simulaatioiden mukaan. Kaku osoittaa, että esimerkiksi älykkäimmät eläimet pystyvät hyvin rajoitetusti kuvittelemaan tulevaisuutensa, mutta ihminen pystyy kuvittelemaan lukuisia tulevaisuuksia, jopa sellaisia, missä tämä ei ole päähenkilönä tai jotka eivät perustu mitenkään todellisuuteen.

Tämä kyky pyörittää aivoissa simulaatioita on mahdollistanut ylivertaisen älykkyytemme, mutta samalla altistanut aivot mielisairauksille. Tässä kirjassa kuvaillaan mielisairauksien olevan aivojen virheitä, joissa ihminen ei enää kykene erottamaan, mikä on kuvitelmaa ja mikä on oikeasti tapahtumassa.

Tämä älykkyyden määritelmä myöskin erottaa meidät supertietokoneista, jotka eivät huvikseen kuluta olemassaoloaan kuvitelleen jatkuvasti, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaan pyörittävät tarkkoja simulaatioita, mitä niille on ennalta ohjelmoitu. Koko kirja pyrkii todistamaan tämän teesin oikeaksi.

Kaku on kovan luokan nörtti ja eikä näköjään luottanut siihen, että keskivertolukija ymmärtäisi luonnontieteellisiä selityksiä aivoista, jos niitä ei kuvailtaisi scifi-elokuvien ja -kirjojen kautta. Tässä kirjassa käydään läpi joka ikinen scifi-teos, jossa edes hetkeksi käsitellään ihmisen aivoja.

Itsekin huomasin, miten kova nörtti olen, kun olen nähnyt ja lukenut jokaikisen kirjan ja elokuvan, mitä tässä teoksessa mainitaan. Se ärsytti, koska Kaku ei vain tyydy mainitsemaan teoksen ja sen relevantin konseptin, vaan hän kertoo, kuka oli elokuvan päänäyttelijä ja kuka kirjoitti kirjan, jonka jälkeen hän kertoo koko scifi-teoksen juonitiivistelmän. Toki jos et tunne suurinta osaa mainituista teoksista, niin tästä saa paljon uusia vinkkejä ja konsepteja.

Toinen ongelma on Kakun kova into lähteä harhateille. Yhdessä vaiheessa kirjailija lähtee sivupolulle ja kuluttaa lukuisia kappaleita kertoen robottien kehityksestä, siitä minkälainen olisi robottien valtaama maailma, sekä miten voisimme asuttaa avaruuden. Yhtäkkiä kirja lakkaakin puhumasta aivojen nykytutkimuksesta ja lähtee todella villeihin spekulaatioihin teleportauksesta ja minkälaiset voisivat olla avaruusolioiden aivot. Tuntui, että yhtäkkiä alkoi kokonaan toinen kirja, jossa puhuttiin ihan jostain muusta.

Kirja rönsyileekin aivan liikaa. Lopussa kirjailija selittää, miten meistä voi tulla itse jumalia rakentamalla laitteita, jotka mahdollistavat aivojen sisällä olevan mielen muuttamiseksi aineettomaksi universumin rakenteita manipuloivaksi superolioksi! Joo, on se siisti idea, mutta halusin lukea tiedekirjan, enkä Kakun omista fantasioita.

Brasiliassa on hyvä ilmaisu siihen, mitä Kaku harrastaa tässä kirjassa ja se on ”Viajar na batatinha” eli matkustaa pikkuperunassa. Tämä sanonta tarkoittaa sitä, että ihminen harhautuu omissa spekulaatioissaan aivan liian pitkälle.

Lopussa on kuitenkin mielenkiintoisia tutkimuksia ja teorioita kvanttifysiikan vaikutuksista aivoihin ja itse universumin rakenteisiin. Jotkut tässä kirjassa esitetyistä tieteellisistä teorioista ovat vain parin pykälän päässä uskonnollisuudesta.

Ainakin nyt ymmärrän, mistä Deepak Chopra sai idean, että kvanttifysiikka todistaa Jumalan ja sielun olemassaolon. Ei todista, vaan Chopra ei vain ymmärrä fysiikkaa. Mutta tämä on silti hyvä kirja, jossa on tiivistetysti aika paljon aivotutkimuksesta ja fysiikasta. On vain jaksettava puurtaa läpi kaikki villit visiot. Toki jos villit scifi-visiot ovat juttusi, niin tämä on tosi hyvä teos siihen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.