Jouko Ruokosenmäki (toim.): Hämähäkkimies : Vuosikerta 1984

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tänä sarjojen uudelleenaloituksien ja uudelleentulkintojen aikakaudella supersankarigenre on suuressa muutoksessa. Niin Marvelin kuin DC-Comicsin hahmoja on uudistettu tavalla tai toisella. Monesti uudistukset ovat onnistuneita ja tuovat tuoreutta sarjaan. Kaikki muutokset eivät kuitenkaan ole aina onnistuneita.

Kaikenlaisten Ultimate Hämähäkkimiesten vastapainoksi Egmont on julkaissut tukevan paketin vanhaa Hämähäkkimiestä. Vuosikerta pitää sisällään 450 sivua verkkosinkojaa, joiden takana on varsin suuri joukko tekijöitä. Näistä mainittavin on Roger Sternin käsikirjoittama Mörkö -tarina ja yhteisseikkailu Tuomarin kanssa.

Kuten käsikirjoittajia, mahtuu myös kuvittajia kokoelmaan useita. Näistä huomattavimmat ovat John Romita Jr. joka on ikonisimpia Marvel -kuvittajia ja Frank Miller, joka myöhemmin nousi legendaksi töistään Sin Cityn, Daredevilin ja Tuomarin parissa.

Hämähäkkimiehen yleinen juonikuvio on varsin yksinkertainen. Superroistot puuhaavat suunnitelmiaan Hämähäkkimiehen pään menoksi ja samaan aikaan Peter Parkerin – Hämähäkkimiehen siviilielämässä – on loputtomasti vastoinkäymisiä. Perusasetelmana tämä luo hyvän tasapainon tarinoiden välille ja auttaa siirtymissä juoniosioiden välillä. Sarjakuva on kestänyt aikaa todella hyvin. Kevyet juonet ovat helposti lähestyttävissä ja vuoden lehdetkin sujahtavat ohi nopeasti.

Jos jotain valitettavaa kokoelmasta pitäisi keksiä, juontaisi valittamisen aihe alkuperäiseen julkaisupolitiikkaan. Koska Yhdysvalloissa ilmestyi tuohon aikaan useita Hämähäkkimieslehtiä, on Suomessa julkaistu valikoima näistä. Siirtymät lehtien välillä eivät ole aina saumattomia. Tämän voi kuitenkin antaa hyvällä omatunnolla anteeksi, sillä mukaan sattuneet irtolehdet ovat hyvällä maulla valittuja. Niiden joukossa on nimittäin muun muassa Chris Claremontin käsikirjoittama Tohtori Oudon cameo ja John Byrnen Ihmeneloset -seikkailu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *