Brian Sibley: Harry Potter : Suuri velhouskirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Harry Potter : Suuri velhouskirja on tehty täysin elokuvien pohjalta ja kirjan ovat myös tehneet elokuvien tekijät. Suuresta velhouskirjasta löytyy melkein kaikki. Esipuheet ovat kirjoittaneet elokuvien päänäyttelijät eli Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson. Kirjasta löytyy niin kaikki elokuvat kuin hahmot ja paljon paljon muuta, ei voi melkein uskoa mitä kaikkea kirjaan on saatu mahdutettua.

Kirja on kuitenkin Harry Potterille ja sen maailmalle uskollinen ja kirjaa on ilo lukea. Parhaimpina paloina voi mainita Harry Potterin kasvukäyrän elokuvien edetessä ja pukujen luonnospiirroksia muun runsaan, mutta hyvin suunnitellun kuvituksen seassa. Lordi Voldemortia ei tietenkään ole unohdettu ja oikeuksiin pääse myös vihdoin itse näyttelijä hahmon takana eli Ralph Fiennes.

Mielenkiintoisen lukupaketin lisäksi kirjaan on lisätty nippu yllätyksiä. Suuri velhouskirja ei ole mikään pop-up-kirja, mutta kirjan välistä löytyy muun muassa hyväksymiskirje Tylypahkaan ja pahamaineinen Kelmien kartta. Tarroista koostuva taikajuomakirja ja koottavat karkkirasiat tuntuvat turhilta, mutta luultavasti mieluinen yllätys monille: itse toivon, että oheistuotteet pysyvät ehjänä kirjan välissä.

Harry Potter -faneille kirja on ehdoton, oli sitten lukenut vain kirjat tai nähnyt vain elokuvat. Kaikki eivät voi Potterista pitää, mutta kirjan avulla saa selville mistä oikein on kyse ja ehkä kiinnostus siitä kasvaa. Suuri velhouskirja on kuin matkamuisto ensimmäisen Harry Potter -kirjan ja viimeisen elokuvan ajalta.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...