Timo Kalevi Forss: Helismaa : sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä

Helismaa : sanoittajamestarin värikäs ja traaginen elämä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaikki mitä viiden tuhannen laulusanoituksen mies Reino Helismaa, alkujaan Helenius, (1913–1965), julkisella työuralla sai aikaan, on kirjattu tässä kirjassa, viimeistään sen liki satasivuisessa tuotantoluettelossa. Elokuvakäsikirjoitusten, revyiden, näytelmien, radiohupailujen, tv-ohjelmakäsikirjoitusten, kirjojen, sävellysten luettelo on jo pitkä, mutta kaiken huippuna on Helismaan sanoittamien ja kääntämien levytettyjen laulujen lista: 1320 esitystä aakkosjärjestyksessä luettavissa.

Timo Kalevi Forss on siis kääntänyt kaikki kivet ja kannot Helismaa-raiviolta, tehnyt tarkkaa työtä käyttäen apuna valmiita lähteitä; lopuksi hän antaa sananvuoron kahdelle musiikkialan asiantuntijalle: Heikki Salo ja Pekka Laine punovat yhteen Helismaan työn vaikutuksen ja arvon.

Pelkkä rillumarei se ei ole, vaikka niin Helismaan elinaikana tuomio kuului korkeakulttuurin taholta. Kaksikko Helismaa–Kärki oli Suomen kansan maun pilaaja. Piste. ”Kirjallinen ripuli” oli vaivan nimi. Salo sen sijaan vertaa Lauri Viitaa ja Helismaata keskenään ja tulee siihen tulokseen, että vähintään yhtä taitavia kumpikin. Mutta se tuotannonrunsaus! Se sisälsi niin paljon sekulia, roskaa, että kuva väkisinkin vääristyi.

On lauluissa kuitenkin pysyvyyttä ollut, koska muun muassa Hector, Loiri, Paleface yhä Helismaata ovat esittäneet, myös Juice Leskinen ja Tuomari Nurmio ovat miehen sanantakojana korkealle arvostaneet.

Minua kirjassa sykähdytti erityisesti kohta, jossa Suosikki-lehden (!) toimitussihteeri Reino Helismaa kilparunoili lehden pakinoitsijan Pentti Saarikosken kanssa.

Rautavaara, Särkkä, Esa Pakarinen, Jorma Ikävalko, Masa Niemi, Olavi Virta ja niin edelleen, kukin vuorollaan, löytyvät kirjasta työtovereina ja heidän suhteensa Helismaahan selvitellään. Oma perhe-elämä jää kirjassa vähemmälle huomiolle. Niinpä voi sanoa, että Forssin kirja on pikemminkin työelämäkerta kuin elämäkerta. Pilkuntarkka, täsmällinen ja tasapuolinen.

Elämäkertoja on lähteissä mainittu kaksi: Pennanen & Mutkala: Reino Helismaa, jätkäpoika ja runoilija, 1994; Markku Helismaa: Reino Helismaa ja perhe Puistolassa 50-luvulla, 2017.

Forss lainaakin Markkua Helismaiden perhe-elämän vietosta ja työnarkomaani isän osallistumisesta:

”Markku Helismaan mukaan hänen isällään oli aina aikaa lapsilleen, mutta isä ei välttämättä osannut sanoa millä luokalla tai minkäikäisiä he olivat. Sen verran omissa maailmoissaan taiteilija eli.”

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...