Timo Kalevi Forss ja Aiju Salminen: Mitä on punk?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mitä on punk? -lastenkirja herätti heti huomioni, sillä onhan se lastenkirjaksi aiheeltaan hieman epätyypillinen. Punkkareitakaan ei katukuvassa tunnu enää näkyvän, kuten vanhoina hyvinä päivinä, joten mikä tekee tästä kirjasta ajankohtaisen, oli ensimmäinen ajatukseni.

No, aika monikin asia itse asiassa. Punkin ytimessä on DIY eli suomeksi tee-se-itse -periaate. Olennaista ei ole taitotaso; musiikkia voi tehdä, pienlehtiä painaa tai tehdä vaikka kuvituksia omiin paitoihinsa, vaikka mikään mestari ei olisikaan. Olennaista on tekemisen meininki ja positiivinen asenne.

Punk on luonnollisesti tunnettu musiikista ja kirjassa käydäänkin läpi punkin edelläkävijät Ramones, The Clash ja Suomesta Maukka Perusjätkä, joka tuli tunnetuksi moottorisaha-soundistaan. Moderneista punk-bändeistä esitellään luonnollisesti Pertti Kurikan Nimipäivät. Myös omalaatuinen ja hieman tuntemattomampi Dead Things saa esittelyn; bändi tunnettiin fillaribändinä, sillä he eivät perustaneet autoista ja keikkailivat mieluummin itse rakentamillaan polkupyörillä.

Punk on kuitenkin myös paljon muuta kuin musiikkia, se on myös kapinaa ja tottelemattomuutta. Peppi Pitkätossu on hyvä roolimalli, mitä tulee oman päänsä pitämiseen. Greta Thunberg ja Pussy Riot taas ovat nykyaikaisia positiivisia esimerkkejä kapinallisuudesta ja omilla aivoillaan ajattelemisesta.

Kirjan visuaalinen ulkoasu kaikkineen on hyvin onnistunut. Niin kuin teemaan sopii, räjähtelee kirja värejä ja erilaisia muotoja ja valokuvia. Mitään sekavaa kirjan taitossa ei kuitenkaan ole. Aiju Salmisen kuvitukset sopivat punk-teemaan loistavasti ja kuvitus sekä taitto pelaavatkin niin hyvin yhteen, että minun täytyi jopa tarkistaa oliko ne tehnyt yksi ja sama henkilö (ei ole, taitosta vastaa Essi Rajamäki).

Mitä on punk? osoittaa että punkista löytyy edelleen paljon ammennettavaa. Hauska kirja on suositeltavaa luettavaa jokaiselle kapinalliselle lapselle.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...