Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat

Heräilevät jumalat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos et ole vielä lukenut Themis-kansioiden ensimmäistä osaa Uinuvat jättiläiset, aloita siitä. Siinä maan alta löytyi jättiläiskäsi ja muutama muu ruumiinosa ja kas, ihmiskunnalla oli hallussaan jättikokoinen taistelurobotti ja kuin ihmeen kaupalla sille sopivat ohjastajat.

Nyt robotille tulee aivan uudenlaista tarvetta ja sen ominaisuuksien tutkimiseen uutta intoa, kun Lontooseen ilmestyy toinen samanlainen, vain vieläkin suurempi robotti. On selvää, että Themis-robotti on ihmiskunnan ainoa keino.

Tarinaan väännetään kovasti uutta kierrettä, mutta formaatti on sama: juttu etenee katkelmina, jotka valaisevat asioita milloin mistäkin suunnasta. Paljon on haastatteluja ja lokikirjoituksia, eli vahvasti mennään kertominen edellä ja näyttäminen perässä. Tämä on edelleen ärsyttävää, kuten ensimmäisessäkin osassa.

Ensimmäisen osan tapaan tässäkin on kuitenkin hyvin vetävä ja koukuttava juoni, joka saa kääntämään sivua innokkaasti. Loppuunkin on rakennettu sellainen cliffhanger, että trilogian kolmas osa lienee pakko lukea.

Vauhdikkaan, juonivetoisen kevyen scifin ystäville Heräilevät jumalat on oikein mainio valinta. Mitään kovin syvällistä tai tieteellistä scifiä kirja ei ole, vaan enemmänkin kirjaversio Hollywoodin efektirymistelyistä. Se sopii siis mainiosti niillekin, jotka varsinaista scifiä vieroksuvat.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 085 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...