Eoin Colfer: Hiuskarvan varassa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eoin Colfer tunnetaan ehkä parhaiten Artemis Fowl -kirjoistaan, jotka on suunnattu lähinnä nuorisolle. Ne ovat melkoisen kekseliäitä sekä huvittavia – myönnetään, että olen ne itsekin lukenut. Samoin Colfer on kirjoittanut jatkoa Douglas Adamsin Linnunrata-sarjan viisiosaiseen trilogiaan kuudennella kirjalla Vielä yksi juttu… Siksi Colferin siirtyminen rikoskirjallisuuden pariin hiukan arveluttikin. Mies kyllä lunastaa lupauksensa, joita hän ei edes ole antanut!

Hiuskarvan varassa -jännäri on täynnä hurjia tapahtumia, mielenkiintoisia käänteitä sekä välillä vähän omalaatuistakin huumoria. Irlantilaiskaveri Dan oli ennen Libanonissa rauhanturvaajana sekä oppi siellä yhtä ja toista käyttökelpoista. Siksi, tai siitä huolimatta, hän toimii nyt kälyisen yökerhon ulosheittäjänä New Jerseyssä. Ravintolassa on töissä myös paljon palkattuja leidejä, jotka tekevät yhtä jos toistakin sivubisnestä, siitä ei nyt niinkään liene kyse. Heistä Donille rakkain on kuitenkin cocktailemäntä Connie. Kun Connie löytyy tapettuna parkkipaikalta, Dan alkaa hautoa kostoa. Ei hän varma ole, kuka on surman takana, mutta epäilyksiä on ja runsaasti.

Hän sotkeutuu suvereenisti yhä syvemmälle murhien ja kidnappausten sarjaan sekä keskelle lahjottujen poliisien toimia. Kun vielä hänen ystävänsä Zeb, joka toimii laittomasti lääkärinä ja on tehnyt hänelle hienon hiustensiirron, katoaa oudosti, onkin Danin mitta täysi. Hän saa kuitenkin liittolaisekseen työtoverinsa ampuneen naispoliisin. Toisaalta huumediileristä, Mike Maddenista, tulee hänen vannoutunut vihollisensa.

Ettei juttu kävisi liian helpoksi, yläkerran lemmenkipeä naapurirouva sekä hämärät pilleridiilit ja kaikenlaiset pikkunilkit aiheuttavat erinäistä hämminkiä muun harmituksen lisäksi. Peli käy yhä vaarallisemmaksi, mutta Dan toimii kuten kunnon irlantilainen ainakin. Kaikki tai ei mitään! Yllättäen hän löytää itsestään uusia, oudon väkivaltaisiakin piirteitä sekä kammottavaa kekseliäisyyttä. Asiat tuntuvatkin jotenkin loksahtavan lopulta kohdalleen, mutta vielä on jotakin kesken. Kuka kumma oikein murhasi Connien? Eikä Colfer säästä tässäkään ketään — tekijä löytyy kyllä, yllättävässä yhteydessä.

Hiuskarvan varassa on hullu, vauhdikas, dramaattinen ja – jos rikosromaanista voi sanoa – hauska kirja. Kekseliäisyyttä riittää eivätkä tapahtumat oikeastaan pysähdy hetkeksikään. Juonia on punottu juonen päälle ja välillä lukija on ehkä vähiten selvillä siitä, mikä oikein mahtaakaan olla kyseenalainen totuus. Suosittelen hulvattomista rikoskirjoista pitäville, kyllä tässä hyvät ainekset myös jännitykseen on ja sanankäyttö sekä tapahtumat saavat ainakin meikäläisen pärskimään välillä. Tässä ei pelata siis tyhjillä panoksilla vaan homma katsotaan aina katkeraan loppuun asti! Colfer osoittaa, että kyllä häneltä syntyy kirjoja myös aikuisemmille lukijoille. Tästä näkyi myös viitteitä viimeisimmissä Artemis Fowl -kirjoissa, joissa päähenkilö oli itsekin jo varttuneempi.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...