Beate Grimsrud: Hullu vapaana

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Minä olen Eli. Se on hepreaa ja tarkoittaa Jumalani. Se voi olla sekä tytön että pojan nimi. En voi olla tässä asunnossa. Lattiat viettävät vaarallisille ikkunoille joista näkee pihalle. Asun seitsemännessä kerroksessa. Ikkunat vetävät puoleensa. Saatan heittäytyä niistä ulos. Saatan hypätä. Minua pelottaa. Minä puhun eikä puheesta tule loppua. Minä olen kertoja ja se josta tarina kertoo. Se jonka päässä on ääniä. Se jonka sisällä puhutaan, loputtomiin. – – Oikeastaan olen aina vaarassa. Toinen minäni haluaa jäädä tähän maailmaan, toinen hypätä ja menettää kaiken. Koko asunto voi luiskahtaa ulos kuin lipastonlaatikko. Tai voin pudota. En omasta tahdostani, niin vain käy. Koska ilma käskee.”

Tämä on Elin tarina, hänen hulluutensa tarina, mikäli asian nyt niin voi ilmaista. Toisaalta se on vahvasti – ja eritoten äänekkäästi – myös Emilin, Erikin, Espenin ja prinssi Eugenin tarina, siis Elin pikkupoikapersoonallisuuksien, niiden jotka itkevät ja nauravat sekä rymyävät ja rellestävät hänen päänsä sisäpuolella, alistavat häntä, käskevät.

Palkittu norjalaiskirjailija Beate Grimsrud kirjoittaa tässä omaelämäkerrallisessa teoksessaan peittelemättömästi ja aidosti niin sairaudestaan, häilyvästä sukupuoli-identiteetistään, kirjailijuudestaan kuin kehityksestäänkin. Siitä miten hän ajautui jo hyvin nuorena päihteiden väärinkäyttäjäksi, miten häntä hoidettiin ja pakkohoidettiin, sekä siitä miten hänen lapsuutensa tragediat heijastuvat selvästi hänen aikuiselämäänsä. Ja siitä miten hän kirjoitti tämän kirjan.

Hullu vapaana on kaiken kaikkiaan sangen hengästyttävää luettavaa. Jo yksin kirjailijan lyhyisiin lauseisiin pohjautuva kursailematon kerrontatyyli sai minut haukkomaan henkeäni, saati se mitä hänellä oli sanottavanaan. Kirjan luettuani päällimmäisiä tuntemuksiani kuvattakoon käsiteparin ’osittainen ymmärrys’ avulla. En uskoakseni tiedä, miltä tuntuu menettää täydellisesti kontrolli omaan itseensä, miltä ajautua usvaan, kadota. Mutta tiedän miltä se Elistä tuntui, ja se vavahdutti minua.

Suosittelen kokeilemaan, vaikka miltei 400 sivua sairautta saattaakin tuntua raskaalta. ”Jonakin päivänä me kaikki kuolemme. Kaikkina muina päivinä emme.” Tunnelin päässä näkyy valoa. Aina.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *