Joonatan Tola: Punainen planeetta

Punainen planeetta

Osta kirja itsellesi

Romaani kertoo pojasta, jonka isä oli skitsofreenikko, alkoholisti, taiteilija ja taisipa olla oikea hullukin: ”Hän oli kuin mielenterveyskuntoutujien puuhapajassa kasattu linnunpelätin”, joka piti metallikärkisiä rautasaappaita. Saappaat kertoivat hänen olevan hengenvaarallinen mies, jonka nahkatakin taskussa oli laiton stiletti. Anarkisti viimeisen päälle: ”Mitkään tavalliset perhe-elämän realiteetit – kuten töissä käyminen ja elannon ansaitseminen – eivät koskettaneet heitä.” Isoäiti on rikas ’Hurtta’, joka ei jälkeläisistään piittaa. Isoisä neliraajahalvaantunut aivokirurgi.

Tuo kaikki romaanimuodossa kerrottu perusasia on totta. Joonatan Tolalla on laatikollinen isän, Mikko Tolan muistiinpanoja, lehtileikkeitä, taidetta kirjoituksina ja maalauksina, mutta ennen kaikkea omaa kuusivuotista kokemusta peräti merkillisestä perhe-elämästä, joka poikkesi kaikkien muiden lasten elämästä.

Sitten isä kuoli. Äiti jää pyörätuoliin istumaan.

Ennen isän kuolemaa ennätti poika käydä siskonsa kanssa keskustelun:

”Onko idi kuollud?”

”Ei vielä.”

Kirja on tragikomedia pitkän matkaa. Meno hurjaa ollimaista sanailottelua/-leikittelyä, ikään kuin Juhani Peltosen absurdismi kummallisine hahmoineen olisi oikeasti läsnä, toteutuneina. Lopulta, kun kirjassa tarpeeksi muutetaan paikasta toiseen ja päästään Pohjois-Karjalaan, viimeiseen asuinpaikkaan Viekin kautta Joensuun Rantakylään, komediasta ei ole enää jäljellä hitustakaan; elämä on silkkaa tragediaa.

Joonatan Tola (s. 1983) on kirjoittanut riipaisevan kirjan Tolan suvusta, joka, anteeksi klisee, on poissa tolaltaan – ja koko ajan. Joonatanin kirja on ennen kaikkea pienen pojan heitteillä olemisen kuvaus, kova ja kovasti koskettava. Liikuttava. Säälittävä ja mitä noita empatiasanoja vielä lisäisi.

Ennakoimattomuus ja arvaamattomuus ovat lapsen ja alkoholistin elämän elementtejä missä tahansa. Niin tässäkin tapauksessa: aina ei edetäkään kapakkaillasta krapula-aamuheräämiseen, vaan hypellään jonnekin aivan muualle.

Ajantaju paikoin sumenee, niin kerrottavilta kuin lukijaltakin. Minusta kertojaltakin, tarkoituksella, mikä tekee kirjasta romaanin, taideteoksen, eikä kirja jää pelkäksi elämäntarinaksi.

Jos kirja, Punainen planeetta, olisi maa ja kirjailija sen kyntäjä-kylväjä, olisi lukija sadonkorjaaja – kuten nyt onkin. On mitä niittää. Laiho on runsas!

Moisella vertaukselle olisi Joonatanin isä-Mikko näyttänyt keskisormea: maalaiset touhuineen kun olivat hänen hierarkiassaan alinta kastia. Mutta häneltähän puuttuivatkin perusrealiteetit elämisen listalta.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...