Immi Hellén ja Tuula Korolainen: Hyvää huomenta, punahilkka!

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Klassisista lastenrunoista puhuttaessa muistetaan usein vain Kirsi Kunnas ja Hanhiemon lorut. Nyt Tammi on julkaissut helppolukuisessa Tammenterho-sarjassaan kirjan verran myös Immi Hellénin runoja. On ihanaa, että vastaavia klassikoita julkaistaan uudestaan vieläkin. Hellénin runot ansaitsevat tulla luetuksi myös uusien lapsisukupolvien keskuudessa. Kirja tarjoaa aikuisille nostalgisia lukuhetkiä, joten myös vähän vanhempien ihmisten kannattaa tarttua tähän.

Sisällöllisesti runot ovat erilaisia: aiheina on lapsia, eläimiä, uskonnollisia asioita ja niin edelleen. Lisäksi mukaan on otettu joitakin lastenlauluina tunnettuja runoja, kuten Oravan pesä ja Maan korvessa. Kuriositeettina mainittakoon, että kirjaan on otettu mukaan myös perinteisen Joulukirkkoon-laulun (”Kello löi jo viisi”) loput säkeistöt, joita ei yleensä lauleta missään ja joissa kirkkomatka jatkuu pidemmälle. Runousopilliselta muodoltaan kaikki tekstit ovat melko perinteisiä, mutta se ei ole mikään ongelma. Nämä eivät ole mitään vanhoja pölyisiä runoja, vaan yllättävän tuoreita vieläkin. Kaikista ei voisi edes arvata, että ne ovat oikeasti niinkin vanhoja kuin ovat.

Kirjan kuvitus on värikäs ja tyyliltään modernimpi kuin runot. Tähän olisivat kyllä sopineet perinteisemmän oloiset kuvat, vaikka ei tämä julkaistukaan versio huono ole. Ehkä tämänlainen kuvitus tekee kirjasta helpommin lähestyttävän? Toivottavasti nykylasten tosiaan tekee mieli tarttua kirjaan, helppo sarja ehkä madaltaa sitä lukukynnystä.

Takakannen mukaan kieliasua on nykyaikaistettu jonkin verran. Siihen on ilmeisesti vaikuttanut helppolukuisessa sarjassa julkaisu. Kirjan loppuun on lisätty tietopaketti runoilijasta, joka oli hyvä ja kirjaa taustoittava lisäys.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *