Linda Bondestam: Hyvää yötä maa

Hyvää yötä maa -kirjan kannessa on unten maille asettuva surikaattiperhe.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Linda Bondestam on kuvittanut muiden kirjoittamia kirjoja 2000-luvun alusta asti, mutta vuonna 2018 ilmestynyt Hyvää yötä maa on hänen ensimmäinen itse kirjoittamansa kirja. Hyvänyönsatu kertoo nukahtamisesta, joka onkin lapsiperheissä klassikkoaihe.

Aihetta lähestytään inhimillistettyjen eläinten kautta: “Pikkuapinan pitäisi jo nukkua. Äiti on laulanut ja soittanut ukulelellaan 73 laulua.” Kirjan loppupuolelta löytyy sitten oma kullanmuru, ihan oikea ihmislapsi, jonka uneen saattaminen on isälle ja äidille hieman hankalampi prosessi.

Kirjassa on muutama lyhyemmäksi leikattu sivu, joiden yksinkertaista ideaa käytetään varsin näppärästi piristämään kirjaa. Samaa ideaa oli viety vielä pidemmälle aamutoimia kuvaavassa jatko-osassa Hyvää huomenta avaruus, jossa leikatut sivut ovat pelkkiä lyhennyksiä monipuolisempia ja kekseliäämpiä.

Teoksen on suomentanut Maarit Halmesarka; teksti on kirjassa sivuosassa kuvitukseen nähden ja lähinnä selittää kuvia. Ruotsinkielinen alkuteoskin olisi helppoa luettavaa. Jos Bondestamin kuvitustyyli ja kevysti vino huumori miellyttävät, Hyvää yötä maa tarjoaa hyvää luettavaa unihetkiin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...