Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Joskus nuorena olen lukenut jonkun Päätalon kirjan, josta en muista mitään. Nyt kun on jo ikää kertynyt, otin härkää sarvista ja tartuin Päätalon esikoisteokseen Ihmisiä telineillä, jonka alkuperäinen painos julkaistiin vuonna 1958. Sen verran nytkin luistin, että en varsinaista fyysistä kirjaa ottanut, vaan äänikirjan muodossa ja miksikö, niin siksi että lukijana on Kai Lehtinen. Peilasin häntä ikään kuin päähenkilö Mauno Joensivuksi jo senkin takia, että olihan Kai Lehtinen pääosassa elokuvassa Päätalo.
Ihmisiä telineillä on ihana kertomus siitä, kuinka Mammonalinnaa rakennetaan. Mauno Joensivu on siellä mestarina, palkkaa työntekijät ja on mukana siinä kaikessa, mitä siellä rakannustyömaalla sattuu. Rakentamisen lisäksi puidaan ihmissuhteitakin, niin rakennusmiesten kuin Maunon omia.
Mauno on naimisissa, mutta muistelee välillä jo menneitäkin asioita. Heti aluksi käy selville, että Maunon ja Eilan liitto on loppumetreillä. Syy on se, että Mauno on tehnyt aviorikoksen. Mauno tuntuu siitä syyttävän kovasti itseään, samoin kuin Eila, vaikka oikein lukijaa harmittaa, miten rivien välistä tihkuu, ettei ole Eilakaan puhtoinen. Silti Eila jää Maunon rakentamaan taloon ja Maunon on etsittävä kortteeri muualta.
Kirja on elämys ja siinä on jokaiselle jotakin. Jos ajattelee, että Päätalo olisi vain miesten kirjailija, niin kyllä minä naisena juuri tykkäsin niistä ihmissuhdekiemuroista, jos miehiä kiinnostavatkin rakentamisen moninaiset vaiheet. Hyvin yritin niissäkin olla mukana. Rakennusmiesten joukossa oli Iida, joka vaikutti niin räväkältä persoonalta, että hänen sanomisensa panivat oikein naurattamaan.
Talon valmistuminen ei ole helppoa, kun kaikenlaista tapahtuu ennen kuin tulee se hetki, että työmiehet yksi toisensa jälkeen hakevat sen viimeisen tilipussinsa. Lupaavat tulla takaisin, kun Maunolla on seuraava työmaa.
Eritoten tykkäsin Maunosta, sellainen rehti takametsien karpaasi, jollaiset ovat nykypäivänä jo kuolleet sukupuuttoon. Sellainen oikeamielinen ja pyyteetön reiluus on niin hienoa. Kun Mauno hermostuu, niin totisesti aiheesta ja siitäkin tulee hyvä mieli.
Harmi, ettei näitä Päätalon kirjoja ole enempää äänikirjoina (Kai Lehtisen lukemina), koska mieluusti niitä kuuntelisin. Nyt on sitten pakko kuunnella Ihmisiä telineillä uudestaan ja eipä haittaa, sillä Päätalon kieli on niin kerrassaan rikasta, että sitä voi kuunnella loputtomiin.
