Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Brittiläisen uuden aallon heavybändeistä merkittävimmäksi nousi Iron Maiden. Steve Harris perusti sen vuonna 1975, ja noin viisi vuotta myöhemmin bändi oli hioutunut tarpeeksi aloittaakseen todellisen maailmanvalloituksensa. 1980-luvun alkupuolelta alkaen Harrisin, Bruce Dickinsonin, Dave Murrayn, Adrian Smithin ja Nicko McBrainin muodostama “klassinen Maiden” eli suurinta kukoistuskauttaan tehden valtavia maailmankiertueita ja julkaisten useita välittömästi metallimusiikin kaanoniin nousseita albumeita, kuten Number of the Beast, Piece of Mind, Powerslave ja Seventh Son of a Seventh Son.
1990-luvulle tultaessa Iron Maidenin tahti alkoi hyytyä. Janick Gers korvasi Smithin ja – asia, jota suurin osa faneista ei koskaan antanut anteeksi – Blaze Bayley Dickinsonin. Muutaman sekavan vuoden jälkeen 2000-luvulle tultaessa Dickinson ja Smith palasivat takaisin. Nykyään kuusimiehinen Iron Maiden porskuttaa jälleen kuin nuoruuden innolla. Se esiintyy suuremmille yleisöille kuin koskaan ja myös itse musiikki on vahvempaa kuin aikoihin.
Maailmanlaajuisesti Iron Maidenin levyjä on myyty yli 80 miljoonaa, ja sen vaikutus koko musiikkityylin kehitykseen on ollut valtava. Neil Danielsin historiikki Iron Maiden : koko ura ei tee kunnolla oikeutta yhdelle maailman suosituimmista yhtyeistä. Se pyrkii kattamaan 35 vuoden aikakauden noin 200 sivuun, josta hyvin suuren osan lohkaisevat luettelot kunakin vuonna tehdyistä keikoista. Kuvia on myös hyvin runsaasti, joten itse leipätekstin osuus jää varsin köykäiseksi. Kirja jättääkin hyvin pinnallisen tunnun. Lukuisat miehistönvaihdokset kuitataan suunnilleen maininnalla, eikä esimerkiksi Bruce Dickinsonin tai Paul Di’Annon lähtöä bändistä selitetä kuin muutamalla virkkeellä. Lisäksi kirjaan on eksynyt kosolti epätarkkuuksia ja jopa suoranaisia virheitä, myös levyjen sisältämien kappaleiden suhteen. Tuntuuko kirjan toimitustyössä kiire? Iron Maiden ansaitsisi parempaa.
Mutta ei pelkkää negatiivista, sillä on Danielsin kirjassa ansionsakin. Jokainen 15:stä studioalbumista arvostellaan vaihtelevien kirjoittajien toimesta, eikä kritiikki ole pelkästään ylistävää. Esimerkiksi albumit Somewhere in Time, No Prayer for the Dying ja Virtual XI saavat melkoista lokaa niskaansa (ja ainakin jälkimmäisen osalta aivan täydestä syystä). Ja vaikka kuvitusta voisi olla vähemmänkin, on se tämänkaltaisen fanikirjallisuuden suola. Bändipaitoja, keikkakuvia, levynkansia, kiertuekrääsää ja poseerausta riittää joka aukeamalle.
Mitään olennaista uutta Iron Maiden: koko ura ei bändiä edes etäisesti seuranneelle tarjoa. Kuitenkin tällaisille bändikirjoille on ystävänsä, ja varmasti tämä on monen Maiden-fanin (joiden määrä Suomessakin liikkuu kymmenissä tuhansissa) joulun ykköstoive. Eikä se hukkahankinta ole.
