Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hollannin maaseutu voi olla melko ankeaakin, vaikka toisin kuvitellaan. Kun peräkamaripoika, maamies ja karjankasvattaja Helmer van Wonderen alkaa pikkuhiljaa ottaa elämäänsä omiin käsiin, alkaa tapahtua. Hitaasti, mutta varmasti. Kaavamainen, tarkkaan laskeskeltu elämä saa uuden suunnan.

Hän on jo lähempänä kuuttakymmentä, mutta elänyt tähän asti kuolleen kaksoisveljensä varjossa, hiljaisen isän läsnäollessa ja kaivannut äitiään. Veli, Henk, jota aina pidettiin parempana ja jonka kuolemaa säälitellään, elää vieläkin muiden muistoissa. Vain Helmer tietää totuuden veljestään, eikä se ole samanlainen kuin muiden totuus.

Isä on kuolemansairas ja makaa heikkona vuoteessaan. Helmer toimeentuu ja siirtää isän ensin yläkertaan, kylmään ja lämmittämättömään huoneeseen kauas kylpyhuoneesta sekä muista mukavuuksista. Näinhän tämäkin lapsiaan kasvatti. Hän ei myöskään kutsu lääkäriä… kyllä hän silti isästään huolehtii, ainakin jotenkin. Kuten hänestäkin huolehdittiin. Ainoa yhteys ulkomaailmaan on maidonkerääjä sekä naapuri, jonka vaimo ja lapset joskus poikkeavat käymässä. Toisaalta, ei hän seuraa kaipaakaan.

Veli ja tämän kuolema eivät edelleenkään jätä häntä rauhaan, sillä veljen entinen rakastettu Riet ottaa yhteyttä ja lähettää poikansa Helmerin luokse maalle. Poika, Henk, on Helmeristä omalaatuinen otus: kuuntelisi vain rämisevää musiikkia ja katselisi televisiota.

Ja kirjava varis vaanii puussa, isän kuolemaako odotellen? Helmer toteuttaa osan suuresta unelmastaan ostamalla seinälleen vanhan Tanskan kartan sekä maalaamalla ja kalustamalla alakertaa mieleisekseen. Yksinkertaiseksi ja viihtyisäksi.

Isä muuttaa yläkertaan on vähäeleinen tekijänsä esikoisromaani, joka kuitenkin vetää merkillisesti puoleensa. Suosittelen kaikille ihmissuhteiden ja sattuman merkityksestä kiinnostuneille sekä eurooppalaisten nykyromaanien ystäville. Tämä oli taas hieman erikoinen kirja, täynnä pieniä merkityksellisiä muistoja ja menneisyyttä, salamyhkäisyyttä ja vaiettuja totuuksia. Miten nuoruuden tietyt tapahtumat säilyvätkään muistoissa ja vaikuttavat ihmiselämään ehkä vanhuuteen asti. Tämä esikoisteos on voittanut useita pienempiä ja suurempia kirjallisuuspalkintoja ilmestymisensä jälkeen, joten lisää tekijältä voi vain odottaa!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...