Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Aivan kuin vahingossa bongasin tämän kirjan ja ei ollenkaan huono vahinko, sillä kirja ottaa lukijan tiukkaan otteeseen heti alkutaipaleelta.
Päähenkilönä on Riia Haapakorpi, opettaja. Hänen isoäitinsä on kuollut ja hän suree sitä, käy töissä ja salilla. Arki rullaa omalla painollaan, kunnes eräänä iltana kotimatkallaan hän tapaa pariskunnan, jotka ovat havainneet verta maassa. Riia seuraa jälkiä ja kappas, kun pusikosta löytyy urheilukassi, jonka sisältö on kääntää omat sisukset nurin. Kassista katsoo katse, joka ei enää näe mitään, saati sitten kerro.
Poliisille ilmoitus ja pian on Riian luona mm. rikosylikonstaapeli Vilks, Lauri Vilks. Riiaa kuulustellaan ja hänelle tarjotaan kriisiapua, sillä onhan se nyt ihan kauheaa, kun on nähnyt jotain kuollutta. Ilmenee, että kassissa oli paloiteltu nainen, mutta vain osa ruumiista. Pian selviää, että kyse on pari viikkoa sitten kadonnut nuori kaunis nainen.
Ei mene kauaakaan, kun löytyy taas paloiteltu naisen ruumis ja sitten taas lisää ja Riiakin saa postipaketin. Riia joutuu mukaan ihan tahtomattaan, entistä tiukemmin. Poliisi vihjailee, että Riian menneisyydestä voisi löytyä syy murhiin, mutta Riia ei ole samaa mieltä. Silti hän saa suojelua, koska aletaan olettaa, että hänkin ehkä saattaisi olla “jonossa”. Kerrankin sellainen päähenkilö, joka suostuu siihen!
Kirja on äärimmäisen vetävä ja se ei anna huilimistaukoja. Sitä ahmii ja miettii, että miten kummassa tämä voi päättyä. Kuka tai ketkä pilkkovat nuoria naisia ja jättävät niitä osia milloin mihinkin. No päättyyhän se, mutta miten, niin se onkin melkoisen mielenkiintoinen episodi. Mikä onkaan se syy siihen, että naisista aina puuttuu jotakin.
Teksti siis kulkee ja päähenkilöstä on rakennettu napakka ja sen oloinen, että lukija tulee hänen kanssa toimeen. Ilona Tuominen onnistuu esikoiskirjallaan kaikin tavoin niin hyvin, että väkisinkin jää odottamaan lisää.
