Petri Tamminen kuuluu suosikkeihini. Tarinan voi kertoa jaarittelemattakin. Ei mitään niin rönsyileviä runsassanaisia lauseita, että kun loppuun pääsee, niin ei enää muista, mistä se alkoi. Tamminen on tiivistämisen mestari ja lukiessani joudun kyllä miettimään, että kuinkahan kauan tätä tekstiä on hinkattu, ettei siinä ole mitään liikaa ja silti kaikki oleellinen tulee esiin.
Sinua sinua -kirjan päähenkilö eli Petri haikailee nuoruudenrakkauden perään. Tyttö asuu Prahassa ja sinne Petri matkustaa, vaikka rakkaus tytön puolelta onkin jo loppu. Ottaa valokuvia ja kertoo niistä ja ne ovat ilmeikkäitä. Eivät niin perinteisiä matkakuvia. Monella varmaan on matkakuvissaan kuvia, joista voisi vaikka tarinan kertoa.
Jää sellainen ajatus, ettei Petri niinkään haikaile sitä rakastettuaan, vaan sitä aikaa, minkä vietti hänen kanssaan ja sitä paikkaa, jossa vietti niin ihania aikoja. Siksi sinne on aina palattava. Vielä kun on jo uuden tyttöystävänsä kanssa, Petri tekee viimeisen matkan Prahaan. Ikäänkuin jättääkseen hyvästit kaikelle sille, mikä on jo mennyttä.
Paluulennolla huomasin, että olen taas minä. Paluumatkat oikein yllyttävät minuuteen. Kuin löytäisi sohvan alta pelinappulan ja muistaisi, mihin peliin se kuuluu.
Sinua sinua on kaunis ja haikea tarina ja silti niin omaksuttavissa.