Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
En oikein tiedä itsekään miksi tartuin tähän kirjaan. Halusinko “tirkistellä” mitä ne homot puuhaavat? No en. Halusin kyllä lukea, miltä heistä tuntuu. Sitä tämä kirjaa antaa yllin kyllin ja se teki minut mietteliääksi.
Kirjan päähenkilö, nuori mies, on aina tiennyt olevansa homo ja aluksi saa sen käsityksen, että on sen kanssa sinut, mutta… Hän ihailee miehiä, kaikin tavoin, haaveilee heistä ja haluaa käpertyä milloin kenenkin kainaloon. Hän käy taidenäyttelyissä ja kiihottuu siellä miehiä esittävistä teoksista.
Hän ahdistuu kotikaupungissaan, pääsee opiskelemaan Helsinkiin, missä kokee olevansa turvassa, jopa rauhoittuvansa siitä ruuhkaisesta metelistä. Hän tapaa edelleen miehiä, heitä tulee ja menee. Jokainen tapaaminen alkaa ensiviehätyksellä, kiihottumisella, mutta jostain syystä loppu on aina lähes samanlainen, hän ei halua enää, kenenkään kanssa, ei voi jatkaa vaan lähtee.
Lukijana kuljin hänen mukanaan ja yritin ymmärtää, miksi niin? Aikuiseksi varttuminen ei ole helppoa kenellekään, mutta jos kantaa mukanaan vielä häpeää, se on vielä raskaampaa. Ei pitäisi kokea häpeää, ei nykyaikana, mutta silti, homouden tunnustaminen ja näkyminen aiheuttaa niitä iskuja, jotka sivaltavat kipeästi.
En arvosta kaltaisiani, miten voisin, sillä olen aina inhonnut itseäni eikä sellainen kehoon hakattu viha karise sateenkaarimarsseilla tai avioliittolain uudistuksella vaan aktivoituu aina kun yritän rakastaa tai antaa jonkun rakastaa minua.
Rasmus Arikka kuvaa erittäin hienosti ja herkästi kaikkia tuntoja ja jäin pitkäksi aikaa miettimään, miten se ihmisen elo vaan on niin vaikeaa.
