Daniel Handler: Ja sen takia me erosimme

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Ja sen takia me erosimme kertoo 16-vuotiaasta Ministä ja 17-vuotiaasta Edistä. He tapaavat synttäreillä, sopivat treffit, rakastuvat ja eroavat. Min ja Ed ovat erilaisia ja vaikka he kuinka rakastavat toisiaan ja yrittävät näyttää sen koko maailmalle, omaa itseään ei voi kuitenkaan muuttaa.

Kirja koostuu Minin kirjoittamasta kirjeestä ja kipeistä muistoista, jotka hän on koonnut ja laittanut laatikkoon. Tuhoamisen sijaan Min jättää laatikon ja kirjeen Edin rappusille ja kertaa läpi koko suhteen ja kertoo miksi he erosivat.

Kirja on katkeransuloinen ja todentuntuinen, mikä johtui suuresti henkilöhahmoista. Ja sen takia me erosimme ei onneksi ole yltiödramaattinen rakkausromaani. Kirjasta käyvät ilmi ne pienet asiat, joita toisessa rakastaa ja loppujen lopuksi ne pienet ja suuret asiat, joiden takia erotaan.

Kirjaa voi suositella kaikille, joilla on mennyt suhde pieleen eli periaatteessa kenelle vain. Tosin juuri eronnut saattaa nähdä punaista lukiessaan, kun oma ex vilahtaa silmien edessä.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *