Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kuuden kättelyn sääntö on vanha idea, jonka esitteli alunperin unkarilainen Frigyes Karinthy jo vuonna 1929: sen mukaan ketkä tahansa ihmiset maailmassa voi yhdistää toisiinsa korkeintaan viiden ihmisen ketjulla, joista jokainen tuntee aina seuraavan. Ajatus tunnetaan myös nimellä six degrees of separation, John Guaren näytelmän mukaan. Käytännön sovelluksia tästä ovat näyttelijöiden yhdistäminen Kevin Baconiin ja matemaatikkojen Erdősin luku.
Anne Muhosen säeromaani kertoo 19-vuotiaasta Pihlasta, jonka poikaystävä on jättänyt. Nyt hän on yksin. Elämä tuntuu pieneltä ja yhteinen koti ankealta. Sydänsuruissaan Pihlalla tulee mieleen kuuden kättelyn teoria ja poikaystävän kanssa lyöty veto, jossa poikaystävä lupasi Pihlalle mitä ikinä tämä haluaa, jos hän pystyy kuuden kättelyn kautta tavoittamaan poikaystävän fanittaman Jude Bellinghamin.
“Jos voitan vedon / – jos tavoitan Jude Bellinghamin / kuuden kättelyn kautta – / näkisitkö sinä minut taas / toisella tavalla?”, Pihla pohtii, ja innostuu ajatuksesta. Alkuinnostuksen haihduttua tehtävä tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Käteltävät pitää tuntea henkilökohtaisesti. Eihän Pihla tunne ketään kuin muita kuin kaverinsa Hennin. Sattumalta käy kuitenkin ilmi, että tuttu vartija opiskelee vapaa-aikanaan Espanjaa työväenopistossa, ja opettaja on espanjalainen – siellähän Bellinghamkin pelaa!
Niin kuuden kättelyn reitti kohti Madridia ja Bellinghamia alkaa kietoutua auki. Pihla, joka on elänyt kovin pientä elämää, eikä ole oikein uskaltanut tehdä mitään, löytää itsensä äkkilähdöltä Espanjaan, kohti aivan uudenlaista seikkailua. Löytyykö Bellingham kuuden kättelyn päästä? Ennen kaikkea, löytääkö Pihla matkan aikana itsensä?
Kuuden kättelyn sääntö on hyväntuulinen, toiveikas säeromaani. Säeromaanit ovat toisinaan runollisempia, toisinaan suoraviivaisempia ja selkokirjamaisempia. Tämä menee jälkimmäiseen kategoriaan: säeromaanin muoto palvelee tässä ennen kaikkea kepeyttämisen asiaa. Kovin konstikasta runollisuutta siinä ei ole. Tarina on helppolukuinen ja sujuvasti etenevä, mukana on sopiva sekoitus ihmissuhdefiilistelyä ja matkakertomuksen seikkailullisuutta. Hauskasti epätodennäköistä tarinaa piristävät Muhosen pienet piirrokset.
