Liisa Kallio: Jokainen

Jokainen-kirjan piirroskannessa on valkoisella taustalla kymmenen erilaista ihmishahmoa, kaikki jollain tapaa liikkeessä, ja paljon erilaisia eläimiä.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Liisa Kallion kuvakirja Jokainen on ihastuttava yleisinhimillinen kirja ihmisyyden monipuolisuudesta. Jo kansikuvassa on iloista riemukkuutta, kun erilaiset ihmishahmot tanssivat siinä vapautuneesti.

Kirjassa on vähänlaisesti tekstiä ja se pärjäisi ihan hyvin ilmankin. Se tulee opettaneeksi numerot yhdestä kahdeksaan ja vähän vastakohtia, mutta sen ydinviesti on tämä: ”Jokainen meistä on tärkeä. Niin suurimmista suurin, kuin pienimmistä pieninkin ja kaikki siltä väliltä.” 

Kun tekstiä on vähän, pääosaan nousee kuvitus, ja se on tässä kirjassa aivan ensiluokkaista. Kallio on tehnyt kuvituksen puuväreillä ja se on ilahduttavan villiä. On hienoa, kun taitava kuvittaja onnistuu luomaan lapsekasta ja lapsellista kuvitusta, joka tavallaan näyttää lapsen tekemältä, mutta on samalla taitavasti tehtyä ja luovaa. Kirja liikkuu tunnelmasta toiseen. Välillä väritys lehahtaa ääriviivojen yli; toisinaan ääriviivoja ei ole ollenkaan.

Kulmista pyöristetyt paksut pahvikannet antavat kuvan pienten lasten kirjasta. Sivut ovat kuitenkin paperia. Sisältönsä puolesta Jokainen sopii jokaiselle: ihmisyyden lämpöä kuvaava kirja antaa jotain kaikenikäisille lukijoille.

Aukeaman vasemmalla sivulla on riemuitseva punahiuksinen tyttö, joka pitelee helmikaulanauhaa. Oikealla sivulla sama tyttö on surullinen ja katselee maahan murheissaan: kaulanauha on katkennut ja helmet ovat maassa. "Jokainen meistä on joskus iloinen ja joskus surullinen."

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 365 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...