Valeria Luiselli: Kadonneiden lasten arkisto

Kadonneiden lasten arkisto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kadonneiden lasten arkisto on Yhdysvalloissa asuvan meksikolaisen kirjailijan Valeria Luisellin viides teos ja ensimmäinen, jonka hän on kirjoittanut eng­lanniksi. Kirja sijoittuu yhdysvaltoihin. Se kuvaa siirtolaistaustaisen uusper­heen matkaa New Yorkista kohti maan eteläosia. Siinä sivussa kuvataan lapsi­pakolaisiin liittyvää kriisiä Yhdysvalloissa.

Nelihenkinen perhe on työmatkalla. Vanhemmat tutustuivat toisiinsa New Yorkissa projektissa, jossa tallennettiin kaupungin ääniä. He saivat tehtäväk­seen nauhoittaa jokaista New Yorkissa puhuttua kieltä. Projektin aikana he rakastuivat ja yhdistivät perheensä – äiti ja tytär, isä ja poika – yhdeksi per­heeksi. Nyt aikaisempi projekti on loppu ja molemmilla on omat hankkeensa.

Perheen isä haluaa kartoittaa apassien, Amerikan mantereen viimeisten va­paiden kansojen vaiheita Arizonan Apassimaassa, tehdä ”kaikujen inventaari­ota”. Äiti puolestaan tekee äänidokumenttia Yhdysvaltojen etelärajalla puh­jenneesta lapsikriisistä. Äiti on tutustunut paperittomaan siirtolaisnaiseen, jonka maahan salakuljetetut tyttäret ovat jumissa pidätyskeskuksessa Texasissa. Logisteekka selviää: perhe pakkautuu autoon ja lähtee matkalle kohti Arizonaa ja äiti tekee matkalla tutkimusta eteläisillä raja-alueilla.

Kadonneiden lasten arkisto kuvaa perheen matkantekoa, sitä miten perheen sisälle repeää suurempi ja suurempi kuilu matkan edetessä. Onko koko per­hettä enää olemassa, kun päästään perille? Lapset tarkkailevat tätä kaikkea takapenkiltä. Kirjan vahva teema on arkistointi ja dokumentointi – en muista lukeneeni toista kirjaa, jossa olisi välitetty näin suuresti huolellisesta arkistoin­nista. Kirjassa äänitetään paljon asioita, valokuvataan, kirjataan asioita muis­tiin arkistolaatikoihin.

Taustalla vaikuttava lapsikriisi on karmiva, epäinhimillinen prosessi, joka jau­haa lapsia hengiltä. Kirjana kirjan sisällä kulkee Elegioita kadonneille lapsille, kuvaus pakolaislasten matkasta, perustuen löyhästi historialliseen lasten risti­retkeen. Romaani on muutoinkin rakenteeltaan omaperäinen: sekoitus frag­mentteja, arkistodokumentteja, kertojana perheen äiti ja välillä poika. Kirja viittailee paljon kaikkialle ja kirjan lopussa lähdeaineiston käyttöä avataan. Teos on melkoinen rakennelma, paljastuu, mutta jos ei näitä viittauksia lukies­saan ymmärrä, se ei liiemmin haittaa. Kirja on nautinnollinen, vaikka ei ym­märtäisi, mistä kaikista aineksista se on rakennettu.

Itse tartuin tähän kirjaan Satu Ekmanin suosituksesta. Ekman kehui Kirja­vinkkien haastattelussa espanjankielisen Amerikan nuorehkoja naiskirjailijoita, jotka ovat ansiokkaasti edistäneet kirjallisuutta ja tuoneet maanosan epäkoh­tia ja väkivaltaisuutta esiin. Tämä ainoa Luisellilta suomennettu teos on tosi­aan englanninkielinen ja kertoo enimmäkseen Yhdysvalloista, mutta kyllähän nämä pakolaiskriisit kytkeytyvät vahvasti Väli-Amerikkaankin. Lisäksi kirjassa näkyy se, ettei perhe ole valkoinen: varsinkin etelämpään mentäessä matkalle tulee huolenaiheita, jokainen poliisien kohtaaminen on potentiaalinen vaara, vaikka perheen asiat kaikinpuolin ojennuksessa ovatkin.

Toivottavasti Luisellin espanjankielisiinkin romaaneihin tartuttaisiin, sen verran kiinnostava, taitavasti kirjoitettu ja kauniskielinen road trip -kuvaus tämä teos on.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 085 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...