Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Viimeinen muuttolintu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viimeisen muuttolinnun tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutos ja lajikato ovat edenneet nykytilannetta pidemmälle. Monet tavallisetkin eläinlajit ovat yksinkertaisesti kadonneet. Yksi katoamisvaarassa olevista lajeista on lapintiira.

Franny Stone on saapunut Grönlantiin ja hänellä on vain yksi tavoite mieles­sään. Hän on onnistunut varustamaan muutaman lapintiiran lähettimillä ja aikoo nyt hankkiutua jollekin laivalle ja puhua sen kapteenin seuraamaan tiiroja niiden mahdollisesti viimeisellä muuttomatkalla Etelämantereelle. Operaatio on aivan hullu, mutta kun Franny lupaa kalastusaluksen kapteenille lintujen johdattavan miehistön takuuvarman kalansaaliin luokse, Franny saa kapteenin suostumaan.

Kirjan edetessä lukijalle tulee selväksi, että Franny ei kerro itsestään kaikkea. Franny ei ole liikkeellä vain lapintiirojen vuoksi, vaan joku muu pitää hänet liikkeellä. Mitä hän pakenee? Mikä häntä ajaa niin epätoivoisesti tiirojen perään? Taustalla on salaisuuksia, joilta Franny suojelee itseään unohtamalla ne itsekin. Lukijalle tapahtumat aukeavat takaumista, jotka aukenevat mielenkiintoisella tavalla.

Viimeinen muuttolintu on ollut kansainvälinen bestseller. Ei missään nimessä suotta: se on kiistatta vetävä, jännittävä ja aihekin on ilmastokriisin maail­massa puhutteleva. Aloin itse lukea kirjaa, vaikka kirjaston eräpäivään oli enää pari päivää. Vaikka alussa vähän epäilyttikin, mitä lukemisesta tulee, päädyin lukemaan kirjan vaivattomasti ennen eräpäivää. Vetävä lukuromaani, siis, lukeminen ei vauhtiin päästyään takunnut millään tapaa, vaan päinvastoin: Frannyn salaisuuksien paljastuminen veti mukaansa.

Lajikatoteema tuntui alkuun kovin lohduttomalta ja onhan tämän kirjan maailma ihan käsittämättömän synkkä kaikkine menetettyine lajeineen. Siinä vaiheessa kun kirjassa kerrotaan viimeisen variksen kuolleen, lajikato viimeistään iskeytyy tajuntaan. Kyse ei ole vain uhanalaisten, harvinaisten eläinten katoamisesta. Tätä se lajikato meidänkin tulevaisuudessamme voi olla.

Viimeinen muuttolintu ei kuitenkaan ole pelkkää pimeää ahdistusta, tarinassa on toiveikkuutta ja valoakin. Valo voi olla kylmää ja kirkasta, mutta valoa sekin on.

Charlotte McConaghy vaikuttaa muuten esikoiskirjailijalta, myös omien verkkosivujensa perusteella. Viimeiselle muuttolinnulle ei kuitenkaan sovi lyödä esikoiskirjaleimaa, sillä McConaghy on kirjoittanut ennen tätä vinon pinon scifi- ja fantasiakirjoja. Ehkä eeppinen romanttinen fantasia vähän kalpenee kansainvälisten bestselleraikuistenromaanien rinnalla…

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 321 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...